Takaisin 18.12.2009

JOULUKUUN KUULUMISIA

Joulu on jo ovella...

Viime kuulumisia kirjoittaessani oli  edessä tiukka viikko esiintymisiä Kotkassa, Vantaalla, Helsingissä ja Mikkelissä. Tulomatkalla oli voicemassage (äänihieronta) Iisalmessa ja sitten pakkaamaan Lapin reissua varten. Perjantai-illan vierailu suorassa lähetyksessä (3 tuntia) Radio-Pookin "Kuuntelen Tomppaa"-ohjelmassa oli elämys! Kolme tuntia meni kyllä niin nopeasti, että! Mukava oli jutella ihmisten kanssa suorassa lähetyksessä kaikenlaista ja toteuttaa heidän levytoiveitaan yhdessä mainion nuoren juontajan Tommi Hedbergin kanssa. Lähetyksen jälkeen suuntasin auton keulan kohti Kuusamoa ja Kitkan rantaa, jonne vein mennessäni luistelusukset Mariannelle. Pimeä ja sateinen tie muuttui Jurmun kohdalla lumipintaiseksi ja Taivalkoskella keli ja maisema oli täysin talvinen! Tämä alkoi jo hiukan nostattamaan fiiliksiä; olinhan menossa kahden viikon hiihtoreissulle!
Kuusamossa hiihtelin lauantaina nuoskakelissä Kitkan jäällä ja saunomisen jälkeen ajelin keskustaan syömään ja Hotelli Kuusamoon FBI-beatin keikalle. Väkeä oli mukavasti ja olipa muutama mainio tanssijakin sattunu paikalle, joten tulihan siinä joitakin kappaleita tanssittuakin. Pojilla on hyvä musiikki ja mielellään näkisin heidät Niittyjen tapahtumissa keikalla, mennessä näkee...
Sunnuntaina suunta kohti Saariselkää ja matka vei Maaninkavaaran kautta Kemijärvelle, sieltä Pelkosenniemen kautta Sodankylään ja sitten jo olinkin perillä. Tulihan siinä käytyä semmosilla paikkakunnilla, joissa en ennen ollu käynykään.
Maanantaina pääsin sitten itse asiaan, eli hiihtämään ja alotin varovasti...kävin pertsa tyylillä Kiilopäällä (27 km). Oli mainio keli  ja suksikin ihan ok, enkä voinu vaan kääntyä aiemmin! Siitä se homma lähti mukavasti käyntiin ja kolmen pertsa-päivän jälkeen hierontapäivä ja sit kolme päivää vapaalla tyylillä. Pojat tuli sit lauantaina ja ruvettiin hiihtämään porukassa Penan ja Karin kanssa niin pertsaa ku vapaataki vähän kelien ja fiiliksen mukaan. Maanantain pertsa lenkillä Penan kans (Kiilopäälle ja takasin) tapahtui jotain ihmeellistä; hiihto helpottui aivan ihmeellisesti ja sykkeet tipahti reilulla kymmenellä ed. viikon vastaaviin ja vauhti sentään oli aivan toinen...mielenkiintoista...
Viikko meni todella mukavasti kaikin puolin; pidimme kaksi privaatti-konserttia ja nyt kun huoneistomme oli tilavampi oli väkeäkin enemmän, kuin koskaan ennen, torstaina kerrassaan 51 henkeä! Meillä oli ohjelmistossa muutamia uusia lauluja ja niistä ehkä kuulemme myöhemminkin erästä aivan uutta kappaletta...
Kävimme myös Inarin Menesjärvellä, jossa pidimme keskiviikkona kokousta, saunoimme, söimme hyvin, musisoimme vähän talon väelle ja hyvien yöunien ja runsaan aamiaisen jälkeen palasimme jälleen Saariselälle. Kokouksessa kävimme läpi mm. ensi vuoden toimintasuunnitelman ja Niittyjen aattona on jälleen golf-turnaus ja Myllykoski soi-tapahtuma Myllyniemen pihapiirissä.

Kari luovutti puheenjohtajan nuijan Penalle.

Henkilövalintoja tehtiin myös ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pentti, varapuheenjohtajaksi Mara ja uudeksi sihteeriksi Eko. Alusta asti puheenjohtajana toiminut Kari halusi jo vetäytyä, kuten myös allekirjoittanut sihteerin paikalta. Karista tuli yhdityksemme kunniapuheenjohtaja. Kohotimme kokouksessa maljan myös Pentille Presidentin myöntämän Suomen Leijonan ansioristin johdosta.
Lauantaina oli taas kotimatka edessä ja keli oli muuttunut myös kotopuolessa ja lunta alkoi hiljalleen sataa pakkasen kohmettamaan maahan juuri, kun ajoimme pihaan. Itsenäisyyspäivää vasten yöllä Tihilään satoi n. 5cm lunta ja siinä se määrä on aika lailla pysynyt. Hiihtämäänkin on päässyt jäälle tehdyllä vapaan baanalla ja perinteistäkin päästäneen hiihtämään viikonlopun jälkeen pellolle tampatulle latupohjalle, kunhan siihen muutaman sentin sataa lisää lunta.
Pari päivää oli aikaa reissun jälkeen totutella taas normaalimpaan vuorokausirytmiin ja palautua hiihdon aiheuttamasta väsymyksestä...
Tiistai-iltana oli Piippolassa joululaulu-konsertti, johon oli tullut tosi mukavasti väkeä ja tunnelma oli todella lämmin. Mitä se sit onkaan 14.2. viihdekonsertissa...?!
Keskiviikkona kävin Haapavedellä kahdessa paikassa esiintymässä ja lauantaina oli Raahessa  Sarianin musa-coctail konsertti, jossa lauloin "Prahan kevät" ja "Olen onnellinen" kappaleet. Fiilis oli hyvä ja Barogue-orkesteri säesti todella hyvin, oli helppo laulaa!
Tiistaina ajelin kiristyneessä pakkassäässä Imatran kylpylään ja esiintymään naistentansseissa. Kylläpä oli paikka muuttunut edukseen siitä, kun viimeksi olin siellä esiintynyt! Pasi sairastui kuumeeseen tiistaita vasten yöllä ja niinpä tuuraajana oli jo meille tuttu Sami Hopponen. Minulle oli tullut vielä yksi esiintyminen Virtasalmelle yksityistilaisuuteen ja niinpä Tomin joulukonsertti Kiuruveden kirkossa jäi minulta näkemättä.

Nyt on sitten tämän vuoden esiintymiset tehty ja alkaa rauhoittuminen ja joulun odotus!
KIITOS tästä vuodesta kaikille sivujeni lukijoille ja eri tilaisuuksissa mukana olleille!

"On jouluyö sen syvä rauha leijuu sisimpään, kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään, vaan mieleni on täynnä kirkkautta.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesuslapsi syntyy uudelleen."


RAUHALLISTA JA SIUNATTUA JOULUA!

Menestystä vuodelle 2010!





13.11.2009

MARRASKUUN KUULUMISIA

Kaamos kutsuu...

Niin se aika vaan on menny, et viikon päästä jo kovasti valmistelen Lappiin lähtöä.
Koillismaalla tuli käytyä viime kertaisen kirjoittelun jälkeen ja kyllä oli kaikinpuolin onnistunut reissu! Hiihtämään pääsin niin viime talvesta säilötyllä lumella (Hotelli Kuusamon rannassa), kuin aivan luonnon lumellakin (Posion Kirintövaarassa). Ehdoton liikunnallinen huippuhetki oli kuitenkin tällä kertaa luistelu Kitkan jäällä retkiluistimilla sauvojen kera. Oli aivan mahtava luistella pitkiä lenkkejä turvallisia rantoja, jotka Päivärinnan Hannu mulle opasti. Kilometrejäkin tuli kuuden päivän aikana mukavasti melkein 150km, hiihtänen (pääasiassa vapaalla) ja luistellen.
Hotellin parin kilometrin lenkillä havaitsin tuttuja piirteitä eräässä hiihtäjässä; Kalevi "susikalle" Oikarainenhan se siinä päästeli menemään luistellen aivan kelpo vauhtia. Sain puristaa mestarin kättä ja Kiuruveden tullessa keskustelussa esille, kyseli hän ensimmäisenä Paavo Lonkilasta, olympiavoittajasta. Olivathan he kerinneet muutamassa kilpailussa olla yhtä aikaa mukana, ennen Paavon lopetettua aktiiviuraansa.
"Susikallen" mestaruuden Tatralla -70, muistan lopun ikääni; olihan edellisestä illasta ollut lähellä tulla isäni ja minun viimeinen, saunasta saadun häkämyrkytyksen seurauksena. No onneksi minuutit olivat meidän puolellamme silloin ja pääsin pyhäkoulusta päästyäni seuraamaan naapurin pienestä televisiosta viimeisiä kilometrejä, joilla voitto ratkesi Oikaraisen hyväksi Neuvostoliiton pelätystä Vedeninistä.

Ja oma lukunsa Kuusamon reissulla oli sitten siika! Siikaa tuli syötyä eri muodoissa viikon aikana enemmän, kuin koko vuoden aikana yhteensä ja kyllä oli hyvää. Jo sunnuntai-iltana ensimmäisen hiihtolenkin jälkeen oli siikakeitto ja shampanjaa. Toki leivän päälle suolasiikaa tuli myös laitettua. Ja olinhan itsekin saanut nostaa lipolla useita siikoja kerrallaan joesta, sekin aivan uusi kokemus. No onneksi on siikaa pakkasessa Kuusamon tuliaisina, että voi talven mittaan muistella lokakuista reissua.
Rukalla olin muutaman päivän ja paljon uusia ajatuksia sain juhlalevyä varten mökillä vietettyjen hetkien ansiosta. Mökin hämärässä olo rauhoittui sopivasti kiireisen syksyn jälkeen...
Kyllä meinas olla masentavaa muutaman päivän päästä Helsingin seudulla pimeässä, sateisessa ja tuulisessa säässä. Olinhan saanut melkein viikon olla valkoisen maiseman keskellä ja porojen kanssa vapaasti seurustella aivan Hannun talon nurkallakin.
No onneksi keikat oli onnistuneita ja olihan sitten jo Kiuruvedelläkin mahdollisuus luistella ja hiihtää Helsingistä palattuani. Muutama pienempi lampi oli jäätynyt sen verran et luistelu ja hiihto vapaalla onnistui loistavasti muutaman sentin lumikerroksen tartuttua kiinni jäähän.
Isäinpäivän alla suuntasin matkan kohti Saloa ja siellä tein pari keikkaa ja kyläilin samalla syksyisen metsästykaverini Jukan ja hänen vaimonsa luona Sauvolla. Meren rannalla siinä saunottiin ja maailmaa parannettiin ja paranettavaakin vielä jäi.
Somerolla oli sitten lauantaina tanssikisat, joita kerkesin seuraamaan finaalien verran ja sit keikalle Teeriharjulle. Tanssit oli hyvät ja useita päivän voittajapareja nähtiin myös iltatansseissa. Ajoin siitä Hämeenlinnaan Sirpalle ja Maralle ja 4,5 tunnin unien jälkeen suihkuun ja baanalle.  Kiurusali ja isäinpäivä-konsertti odotti ja hetki ennen konsertin alkua olinkin jo paikalla ja omalla vuorolla myös estraadilla. Kyllä savusauna teki terää tuon reissun päälle. Tiistaina käväisin Piippolassa harjoittelemassa joulukonserttia varten ja onhan tuota vielä kaamoksen keskellä aikaa paneutua laulujen tunnelmaan.
Keskiviikkona ja torstaina pääsin jo Kiuruvedellä hiihtämään oikein kunnolla, kun tiistaina satoi sen verran paljon lunta, että  baanat oli ajettu luisteltavaan kuntoon.
Viikon päästä perjantaina siis nokka kohti pohjoista. Pysähdyn kuitenkin  Ouluun, jossa menen Radio Pookin suoraan lähetykseen klo 18-21. Siellä ois tarkotus höpistä juontajan kanssa musiikista ja jutustella kuuntelijoiden kanssa  ja soitella heidän toivelevyjään. Ohjelmaa voi kuunnella myös netin kautta osoitteessa www.radiopooki.fi

Saariselän maisemissa olen pari viikkoa ja 8.12. on Piippolassa tuo edellämainittu joulukonsertti. Virpi on siellä myös ja Viola-kuoro sekä mieskuoro. Marianne Oivo johtaa kuoroja ja säestää myös meitä pianolla. Lauantaina 12.12. on Raahe-salissa Sarianin konsertti, johon menen vierailevaksi solistiksi yhdessä Tangokuningatar Arja Sipolan kans. 15.12. suuntaan Imatran kylpylään pitkästä aikaa keikalle ja seuraavana iltana on Kiuruveden kirkossa luvassa hienoa joulumusiikkia kun Tomi Markkola ja Anneli Saaristo vierailevat paikkakunnalla. Siitä se sitten alkaa pikkuhiljaa joulun odotus ja rauhoittuminen.
Mukavia alkutalven hetkiä kaikille!





16.10.2009

LOKAKUUN KUULUMISIA

Lunta odotellessa...

Lunta on jo nähty meidänkin seudulla muutamaan otteeseen, mutta ei sitä vielä ole ollu niin, et vois talveksi sanoa. Tosin yhtenä aamuna, reilu kaksi viikkoa sitten oli suolla maisema kuin talvella konsanaan. Kävimme Penan kans teeriä kattelemassa ja siellähän niitä oli, mutta reppuun asti ei tällä kertaa päätyny yhtään.
Kirjottelen tätä yöllä (niin kuin monesti ennenkin) ja just sain kopioitua kansion Hopposen Samille, joka tulee illalla tuurajaksi Huhmarin keikalle. Huippusoittajalle (Pasi) huipputuuraaja (Kultaisen harmonikan voittaja 2007) ja mukava ilta tulossa.
Lauantaina ois vielä esiintymisiä Haapajärvellä (50v.-synttärit) ja kotimaisemissa ois vielä illalla naishirvenmetsästäjien illanvietto, jossa sielläkin käyn laulamassa.
Sunnuntaina sitten suuntaan Koillismaalle, Kuusamoon hiihtelemään ja kuuntelemaan vaikkapa juhlalevyn demoja. Ens viikko ois tarkoitus olla siellä päin ja sitten kotona pari yötä ja Helsinkiä kohti. Semmosta se on reissumiehen elämä! Nyt olen saanu olla muutaman viikon aika lailla näissä maisemissa ja terassillekin sain katteen valmiiksi ja lehdet on haravoitu myös, joten viheriöllekin saa sen puolesta tulla lumi koska vain.
Savonlinnassa käväsin esiintymässä hienossa Savonlinna-salissa/Wanhalla Kasinolla ja sieltä hurautin keskisuomeen Äänekoskelle, jossa Ritun ja Kallen kanssa vietimme syysviikonloppua saunoen, ulkoillen ja katsoen kesän taltiointeja konserteista ja gof-turnauksestakin. Ikää tuli rutkasti lisää, mikäli sanontaan "nauru pidentää ikää"  on uskominen.  Hauskaa oli ja kyllähän ainakin vatsalihakset siinä saivat treeniä...
Marraskuun alussa on Unto Monosen muistokilpailut Somerolla (lavatanssi-cupin finaali) ja illan tansseissa Teeriharjulla ollaan Variaation kanssa tanssittamassa taidokkaita tanssijoita. Seuraavaksi päiväksi (klo 13) aion ehtiä Kiuruvedelle, jossa pidämme Isäinpäivän konsertin Viihdeorkesteri-Kilimun kanssa. Solisteja on kaikkiaan seitsemän mm. Teemu Lehtola, Virpi jne...
Vielä ennen Lapin pariviikkoista reissua on Helsingin reissu (mm.Wanhan tanssikellari) ja sitten kutsuu Saariselkä...
Saattaapa aamun valjetessa jo näkyä valkoista täälläkin päin...
Ei muuta kuin sukset suihkimaan!!





20.9.2009

SYYSKUUN KUULUMISIA

Hole in one...

Siitähän jokainen golfari unelmoi; reikä yhdellä lyönnillä! No onneksi on vielä, mitä unelmoida, "holari" on tekemättä Espanjan golf-reissun jälkeenkin!
Olipa kertakaikkiaan hieno reissu! Kolme päivää golfia toinen toistaan hienommilla kentillä, loistavissa olosuhteissa ja mahtavan porukan kanssa! Kentissä oli myös haasteita aika tavalla, mutta tuli kuitenkin pelattua vähintäänkin samaa tasoa, kuin täällä kotisuomessa ja jotkut väylät meni aivan huipusti. Mieli oli siis hyvä palatessa ja reissu ei todellakaan ollut viimeiseni, jos luoja suo!
Pelasimme neljän porukalla, eli Esa, Mara, P.J. (Filip) ja minä. Oli tiukkaa kisaa, mutta myös hullun hauskoja hetkiä. Monte Major kentällä rotkot oli sitä luokkaa, ettei meikäläinen uskaltanut katsoa tiiauspaikalta suoraan alas, vaan parin sadan metrin päähän jonne pallon ajattelin lyödä, ja sinnehän se myös meni - onneksi!

Uskomaton lyönti rotkon yli toisen rotkon reunalle ja lähes viheriölle... taitoa?...tuuria?

Tiukan kisan vei nimiinsä Esa ja kiertopalkinto on hänen kaapissaan seuraavaan kisaan asti.
Espanjan reissulle läksin suoraan Wanhan kellarin keikalta, jossa väkeä riitti keskiviikko-illallekin (yli 500 myytyä lippua) ja tunnelma oli varsin kuuma jossain vaiheessa iltaa!
Edellinen viikonloppu meni perinteisellä Sotkamon reissulla ja golfattiinhan sitä sielläkin. Kajaanin kenttä tuli kierrettyä ekaa kertaa tälle kesälle ja olipahan hyvässä kunnossa (vuosi sitten sattu huono keli ja kenttä sen mukainen). Korholanmäki Open pelattiin taas rannalle tehdyllä kentällä ja Mara oli tänäkin vuonna ykkönen.
Perjantaina käytiin perinteisesti Jormualla, jossa olikin huipputanssit Tarja Lunnaksen ja Mikko Mäkeläisen ollessa esiintyjinä.
Elokuun lopulla oli muutama mukava esiintymistilaisuus; Tavastkengällä (Virpin kotikylä) oli perinteiseen yhteislaulu-iltaan tullut väkeä todella paljon, vaikka olikin sorsastuksen aloitus päivä! Tosi mukava oli olla laulamassa ja laulattamassa väkeä Oivon Mariannen toimiessa ammattitaitoisesti säestäjänä.
22.8.  matkattiin Hattulaan Raijan (Koso) ja Lassen (Finska) häihin. Kirkossa lauloimme Vipen kanssa duettona "Jotain jää" kappaleen ja ilalla oli vielä Pekka Juntusen orkesterin kanssa mahdollisuus laulaa muutamia kappaleita tanssimusiikkia. Oli todella mukavat hääjuhlat ja aamulla suoraan Lepaan kentälle golfaamaan, jossa Mara sai tuntea nahoissaan hyvän pelivireeni! Ja suihkun jälkeen matka jatkui Paville, jossa väkeä oli taas tullu mukavasti tanssimaan ja sivumennen seurattiin lähes katastrofiin päättynyttä keihäsfinaalia.
Espanjan reissun jälkeen kävin muutaman päivän Puolangalla lintumetsällä ja muutama ukkoteeri on nyt pakkasessa odottamassa sopivaa hetkeä valmistaa jotain herkullista ateriaa. Oli jotenkin aivan upeata olla aamulla aikaisin suon reunassa odottamassa lintujen tuloa pienessä pakkasessa ja usvan noustessa suosta. Metsälläkin oli oikein mukava porukka ja minun parinani oli huippujuoksija muutaman vuoden takaa eli Savonheimon Jukka (3.39.70 / 1500m) Turun puolesta. Eiköhän vain ensi syksynä tule kierrettyä samat  paikat, mutta sitä ennen on vielä monta reissua heitettävänä.
Huikean hienoja syysaamuja kaikille!
 







16.8.2009

ELOKUUN KUULUMISIA

Elokuun Häävalssi...

Otsikko juontaa juurensa A.W Yrjänän kappaleeseen, jonka lauloin 8.8. Hollolassa hääkeikalla orkesterini kanssa. Hieno kappale, kun olin siihen pääsyt sisälle ja orkesterin täydellisen soitannan kanssa sen esitimme. Onnea Annille ja Henrille avioliiton arkeen ja juhlaan!
Edellisiä kuulumisia kirjoittelin juuri Niittyjen alla. Ennustukseni ei mennyt tälläkään kertaa pieleen yleisömäärien suhteen; perjantai-ilta oli juuri niin menestys, kuin rohkeimmissa unelmissa sitä osasi toivoa. Jo alkuillasta Toivo Kärki-konsertissa väkeä oli tupa täynnä ja osa "porstuassa". Ja Yölinnun aloittaessa jatkuva ihmisvirta (kuin murahaisia) laskeutui portilta Areenan kentälle ja Eppu Normaalin alkaessa väkeä oli niin, ettei vastaavaa ollut koettu ja nähty Niittyjen historiassa! Jo avajaispäivä ja torstai-ilta ennakoivat yleisöennätyksien rikkoutuvan. 40 000 kävijää (ilman "hyvän miehen lisiä") on osoitus siitä, minne Niityt kuuluu ja missä iskelmäkansa tuntee olevansa kotonaan!
Mehän aloitimme viikon jo maanantaina golf-turnauksella, joka saatiin käydä hyvissä olosuhteissa (iltayön kisa) sateen väistyessä juuri tuntia ennen h-hetkeä. Kiertopalkinto matkasi Martti Jokisen mukana Hämeenlinnaan tasaisen viiden väylän kisan päätteeksi. Osallistujia oli miesten sarjassa 7 ja naisten sarjassa ( kaksi väylää) 8.
Tiistai-illan Myllykoski-soi tapahtuma savusaunoineen toi Tihilään yli 90 henkeä ja sää suosi myös tällä kertaa iltaamme. Ystäviämme oli tullut ympäri Suomea ja siitä sitten oli hyvä siirtyä keskiviikon Niitty-avajaisiin.

Myllykoski  soi  konsertin tunnelmissa Eko, Juha ja Pena.

Viikko oli antoisa, mutta kesäflunssa piti minua otteessaan koko viikon ajan, joten raskas se myös oli! Uusi lääkekuuri Niittyjen jälkeen ja muutaman päivän kevyesti ottaminen Kainuussa lepäillen ja golfia pelaten, palautti minut jälleen "elävien" kirjohin. Golf-kierroksia on tullu mukavasti ja tasoituskin on tippunut reilusti keltaisille ja  mukava on lähteä syyskuussa (10.9) Espanjaan pelaamaan. Sitä ennen on vielä tiedosssa keikkoja (mm. Pavi) ja  Sotkamon perinteinen viikonloppu golf-turnauksineen, joten kyllä tämä kesä menee vauhdilla syksyä kohti.
Tätä kirjoittaessani olen juuri palannut Sulkavalta, jossa olin juontamassa uutta folk-musiikki taphtumaa "Sulkava soi". Sulkava tunnetaan Suursouduistaan, mutta hienot oli puitteet ja maisemat myös musiikkitapahtumaan soutustadionilla. Siitä se lähtee ja ensi vuonna väkeä on taas liikkeellä myös sillä suunnalla elokuussa.
Syksyn pimeneviä iltoja odotellessa...
 




13.7.2009

HEINÄKUUN KUULUMISIA

Niityt on jo ovella...

Ylihuomenna, eli keskiviikkona 15.7. klo 12.00 avataan Iskelmä Niityt Kiuruveden Niittyareenalla. Tapahtuma on järjestyksessään 11:sta ja uskoisinpa, että yleisöennätyksiä rikotaan tänäkin vuonna! Perjantai-iltana voi Kiruvedellä olla ruuhkaa, kun "Eput" ja "Yölinnut " lennähtävät Areenalle. Ohjelma on jälleen monipuolinen ja senhän löytää osoitteesta www.iskelmaniityt.fi.
Mehän aloittelemme "Niittyjä" vieraiden kanssa jo tänään golf-turnauksella.Huomenna on "Myllykoski-soi" tapahtuma, jolla silläkin on pitkät perinteet (taitaa olla jo seitsemäs esiavajaistapahtuma) meidän ja niityille tulevien vieraiden ja ystävien keskuudessa.
Meillähän esiityy mm. tangofinaalissa hienosti laulanut Virpi Piippo, joka täysosuman mennessä sivu suun, pääsi mukaan niin Tihilän, kuin itse Niittyjenkin tapahtumiin. Se oli voitto Virpille ja meille. Onnittelut vielä kolmen parhaan naislaulajan joukkoon selviämisestä!
Nyt alkaa avajaiskonsertin harjoitukset painaa päälle, joten NIITYILLÄ TAVATAAN!!!

TERVETULOA LÄHELTÄ JA KAUKAA!!






18.6.2009

KESÄKUUN KUULUMISIA

Suviyön juhla...

Niin se on taas Juhannus käsillä. Viime päivien säät ei tosin juhlamieltä kovin korkealle nosta, mutta eiköhän se siitä nouse, kun tanssilattia täyttyy kesäisellä lavalla iloisista tanssijoista. Korian Kallioniemi on Juhannusaaton esiintymispaikkana ja tänä vuonna pääsen viettämään Juhannusta minäkin heti tuon keikan jälkeen. Tämä vuosi tarjoaa sikäli harvinaista herkkua, että teen vain yhden keikan Juhannuksen aikaan aiempien vuosien kahden tai kolmen sijaan. No paukkuja tarvitaan kyllä lähiviikkoina...
Kesäkuun viimeisenä lauantaina on Liperissä humpan SM-kisat ja olen siellä ensin päivän juontajana ja sitten olemme tanssittamassa Variaation kanssa Liperin lavalla kisatansseissa. Siitä tulee mielenkiintoinen ja mukava lauantai, näin uskon.
Heinäkuun alussa on hääkeikka ja myös Särkisalmen Kisapirtin keikka 8.7. Saas nähdä sataako silloin...
Ennen IskelmäNiittyjä ois tarkoitus vielä käydä Seinäjoella kannustamassa ystävääni ja duettokaveriani Piipon Virpiä Tangomarkkinoiden finaaleissa. Turussa kerkesin seurata semifinaaleja, kun olin keikkamatkalla Salossa juuri silloin ja komeasti lauloi Virpi ja valloitti tuomarit esityksellään. Toivottavasti finaaleissa yleisö myöskin hurmaantuu, koska tänä vuonnahan yleisö äänestää voittajan. Olkaahan aktiivisia...
Golf-kausikin tuli avattua Revontulen kentällä. Pelasimme kahtena päivänä 18 kierrosta ja kyllähän pallo tiensä reikään löysi ja vieläpä aika vähäisillä lyönneillä. Mahtava oli kenttä, korkeuseroja aika lailla. "Klappisen" ja Yölinnun keikatkin tuli nähtyä sillä reissulla. Seuraavana viikonloppuna pelasin Aulangolla kahtena päivänä ja tasoituskin alkoi tippua heti kesän alussa. Tulomatkalla pelasin vielä päivän serkkuni Niilon vieraana Himoksen hienolla kentällä ja se päivä oli antoisa monessa mielessä. Paljon tuli uusia niksejä pelaamiseen ja saimme myös jutella ajan kanssa mielenkiintoisista aiheista, niin suvun kuin urheilun tiimoilta. Lupasipa Niilo yrittää olla paikalla, kun pelaamme Tihilän yö-golf turnauksen 13.7. Niittyjen alkajaisiksi.
Kirjoittelen seuraavat kuulumiset ennen Niittyjä (15.-19.7.) ja toivottavasti saan niissä kuulumisissa onnitella Virpiä Tangokuningattaren tittelistä!

HYVÄÄ JUHANNUSTA!





16.5.2009

TOUKOKUUN KUULUMISIA

"Lumisina loisti kukat kastanjain..."

Terveisiä Prahasta, jonne vihdoinkin tuli mahdollisuus piipahtaa. Palataan tuohon reissuun hieman tuonnempana.
Viime kertaisia kuulumisia kirjoittaessani oli "tauti" eli joka keväinen flunssa  hyvää vauhtia tulossa päälle. No viikko meni maatessa ja torstaina aloin jo huolestua viikonlopun keikkojen suhteen, olihan niitä neljä kaikkiaan kolmen päivän aikana.
No, sen verran "rohdot" purivat, että keikat tuli hoidettua ja tanssiväkikin oli kuulemaansa tyytyväinen (toivottavasti näkemäänsäkin...).
Seuraavalla viikolla oli ohjelmassa pitkästä aikaa voice-massage hieronta, jossa keskitytään syviin hengitys-ja äänentuotto lihaksiin. Eipä juuri parempaan saumaan olis hieronta voinu osua, sen verran tiukalle lihakset oli joutunu edellisenä viikonloppuna. Edellisestä kerrasta oli vierähtäny liian kauan (pari vuotta) ja nyt varasin heti ajan heinäkuulle, joten tulevaisuuteen katsotaan siltäkin osin.
Flunssa ei ollu kokonaan hellittäny otettaan (en nimittäin malttanut pysyä pois houkuttelevilta keväthangilta) ja "tohtorini" määräsi uuden lääkekuurin ja sopivan äänenkirkastajan vielä kyytipojaksi.
Hangilla hiihtely loppui osaltani 23.4. tänä vuonna (viime vuonna 27.4.) ja kaiken kaikkiaan hiihdin talven lumilla 1081 km. Ensi talvena ois tarkoitus pistää paremmaksi...
Uudet "tropit" purivat ja vapun seutuun oli mukava esiintyä pääkaupunkiseudulla jo helposti kulkevalla äänellä. Tein kolme laulelmakeikkaa ja 3.5. oli Pavin keikka. Hyvä kesäinen meininki (lehti nimittäin oli koivussa Pavin seinustalla) ja paljon tanssijoita "pekkaniskasta" lähtien ja  käväisipä nimikko-orkesterinsa laulusolistikin morjestamassa ja kuulostelemassa keikkaamme. No vuoroin vieraissa, eiköhän poikien keikoille tule mentyä kuuntelemaan ja tanssimaan kesän mittaan useastikin.
Tiistai-aamuna nousimme Finnairin siivillä Helsinki-Vantaalta kohti Tsekin pääkaupunkia Prahaa. Sain reissuun parhaan mahdollisen oppaan, eli Ekon, joka on reissunnut maapalloa ympäriinsä ja Prahassakin käynyt useampaankin kertaan, osan itse lentäen.
Jo lähestyessämme Prahaa, hain katseellani malttamattomana Kaarlen-siltaa ja siellähän se tukevasti seisoi Moldau-joen yli. Prahan-linna erottui myös hyvin ilmasta käsin ja vieressä stadion, jossa Vainion Martti juoksi Euroopan mestariksi-78.
Hotellimme sijaitsi Vaclavin aukiolla eli olimme kävelymatkan päässä kaikesta, minkä halusimme nähdä ja kokea. Kevät oli pidemmällä kuin kotimaassamme ja rypsipellot loisti keltaisena allamme, kun lähestyimme Prahan kenttää. Sää noina päivinä oli koleahko (13-14 C), mutta ei häirinnyt meitä, koska kävelimme paljon ja vaatetus oli sopiva. Tiistaina jo katselimme paikkoja jonkin verran ja keskiviikkona erinomaisen aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Kaarlen-siltaa ja Prahan-linnaa. Vaikka turistikausi ei vielä ollut alkanutkaan, oli sillalla väkeä koko ajan (paljon mm. Japanilaisia). Kuvia otettiin ja pyhimyksen kuvaa siliteltiin (joka kuuluu rituaaleihin sillalla). Sillalla oli myös live-orkesteri, joka juuri piti taukoa tihkusateen yllättäessä. Täytynee joskus palata sillalle "Prahan-kevään" nuotit mukanani...
Prahan-linnalle on aikamoinen nousu, joten päivän lenkki kyllä tuli tehtyä oikeinkin hyvin. Mahtava näky on myös St. Vituksen cathedraali, jonne oli aivan valtava jono. Laskeuduttuamme alas kaupunkiin, suuntasimme kulkumme kunnon sotamies Svejkin kuppilaan (U Kalicha) oluelle (kuuluu myös rituaaleihin). Illallisen jälkeen etsimme sportti-baarin, jossa näkisimme Suomi-USA jääkiekko-ottelun (MM-puolivälierä). Baarissa oli tunnelmaa ja joitakin muitakin suomalaisia. Baarin tunnelma tosin tuli Chelsea-Barcelona jalkapallo-ottelusta isolta screeniltä ja jääkiekko näkyi normaalista televisiosta. Kun vielä hyvän alun jälkeen tuli tappio, oli hetken aikaa tunnelma alamaissa. No, leuka pystyyn ja kohti uusia nähtävyyksiä. Hard Rock Cafessa oli nähtävää myös ja kellotorni, jossa erilaiset hahmot vaihtuvat tasatunnein tuli nähtyä.
Monenlaista musiikkia ja cabareeta oli myös illan mittaan tarjolla. Nyt tuon "Prahan-kevät" kappaleen teksti on avautunut minulle enemmän ja täytyy jossain vaiheessa keskustella Vanessan (säveltäjä) kanssa kappaleesta lisää.
Torstaina oli aika suunnata nokka kohti Helsinkiä ja iltamyöhällä vielä kotiin Kiuruvedelle, olihan reissulla mittaa jo puolitoista viikkoa. Onnistunut reissu! Iso Kiitos siitä Ekolle, joka tiesi, miten missäkin tilanteessa toimitaan. Minun ei tarvinnut stressata, vaan nauttia reissusta ja sen joka hetkestä!
Paluu arkeen on jo hyvässä vauhdissa ja illaksi suuntaan keikalle Piippolan Nuorisoseuralle Messutansseihin. Sitä ennen kuitenkin avaan rullahiihtokauteni aurinkoisessa (15 C) säässä.
Helatorstain aikaan on kevään tapaaminen poikien kanssa Keski-Suomessa. Ohjelmassa on golfia, musisointia, saunomista ja yhdessä oloa. Kesän tapahtuma Tihilässä Iskelmäniittyjen aikaan, käydään myös läpi ohjelman toteutuksen osalta.
Kesäkuun alussa on keikkareissuja mm. Joensuuhun ja Saloon ja Juhannukseenkaan ei ole enää kuin viisi viikkoa!
Hyvää alkavaa kesää!!


13.4.2009

HUHTIKUUN KUULUMISIA

Pääsiäisen aikaan

Niin se alkaa tämäkin pääsiäinen kääntyä lopuilleen ja suklaamunien syönti saa olla taas joksikin aikaa! Ihan talvisissa olosuhteissa on pääsiäistä vietelty ja suksillakin on oltu joka päivä Sirpa-siskon ja miehensä Jarmon kanssa. Ilman isompia menemisiä meni tämä pääsiäinen mukavasti, kun ei tarvinnut keikoille mennä tiistain (erittäin mukavat tilaisuudet Haapavedellä) jälkeen. Entinen haitaristini Jani kyllä heitti mielenkiintoisen ehdotuksen tanssireissusta Urjanlinnaan, hän kun on nyt myös innostunut lavatanssista, vaikka tietysti suurin osa vierailuista tanssipaikoille tapahtuukin Helmenkalastajien haitaristina. Ei nuo esiintyjät saaneet minua innostumaan tällä kertaa (Souvarit, Matti ja Teppo) ja ehkäpä  tulee ihan kunnon kesä-lavatansseihin mentyä seuraavan kerran tanssahtelemaan.
Tulevia Iskelmä-Niittyjä ajatellen käväisin Kilimun harjoituksissa lankalauantaina ja kokeilimme muutamaa uutta mielenkiintoista kappaletta ison orkesterin kanssa. Kappaleet tuntuivat toimivan heti mukavasti...
Kiuruvesi-lehden konsertti oli menestys; täysi sali ja onnistunut tunnelma. Kiitos yleisölle ja Kilimun kaikille soittajille kapellimestari Simoa unohtamatta! Kiitos myös muille solisteille Virpille, Katille, Annelle ja Juhalle!
Wanhan kellarin keikalle olikin tullut ennätyspaljon yleisöä tiistai-iltana ja meno oli sen mukaista. No muutaman viikon päästä ollaan taas pääkaupunkiseudulla (Pavi 3.5.), joten siellä taas tavataan hyvän menon merkeissä.
Ensi viikonloppuna on Kymenlaakson keikat Kotkassa ja Korialla, joten mukavaa on taas tavata sen kulmakunnan tanssiväkeä.
Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat on seuraavissa kuulumisissa kerrottavaa mielenkiintoisesta ja hienosta paikasta...
Kohti vappua ja toukokuuta.








16.3.2009

MAALISKUUN KUULUMISIA

Pogosta valloitettu!

Tervehdys jälleen! Otsikko kertoo joillekin jotain, toisille ehkä ei?! Lienee
siis paikallaan avata otsikkoa hiukan...
Perjantaina 13.3. suuntasimme auton keulan veljeni Pentin kanssa kohti Ilomantsia. Seuraavana päivänä olisi edessä kohtuullinen urakka, nimittäin Pogostan-hiihto, 51 km perinteisellä tyylillä. Ensimmäinen laturetki ja massahiihtotapahtuma minun kohdallani kautta aikain, siis hiihtäjänä. Kuuluttajana ja haastattelijana olen ollut useasti mm. Savonia-hiihdossa ja jo aikaisemmin Kiuruveden oman suurhiihtäjän Paavo Lonkilan (olympiavoittaja 1956) nimeä kantaneessa laturetki tapahtumassa.
Kyllähän pientä väreilyä oli havaittavissa lauantai-aamuna klo 6.00, kun kello soi ja oli aika nousta aamupalalle ja haistelemaan päivän sää. Aamupalan aikaan teimme sitten ratkaisun pitovoitelusta, luistothan meillä oli valmiina Saastamoisen Karin (Kiuruvetinen huippuhiihtäjä 80-90 luvulta) laitettua sen perjantaina. Komea auringonpaiste ja 1330 muun hiihtäjän hyöriminen Parppein hiihtokeskuksessa, musiikkien soidessa, nosti tunnelman jo aivan huippuunsa. Ei muuta kuin pitovoidetta pohjaan ja odottamaan starttia...
Klo 9.00 lähettäjän haulikko pamahtaa ja sopuisasti tuo yli 1300 hihtäjän joukko kapuaa kohti Parppein vuorta. Jo ennen kymmentä kilometriä joudun totemaan, että suksi on todella liukas, mutta myös aavistuksen verran takaliukas, eli pito ei ole optimaalinen...huh, huh, taitaa tulla kova reissu?! No onneksi aurinko menee sopivasti pilveen ja lumi pysyy metsässä pakkasen puolella ja suksi pitää siedettävästi. Niinpä matka jatkuu jo mukavasti erilaisissa ja eri kokoisissa ryhmissä hiihtäen. 20 kilometrin kohdalla olen jokseenkin varma, että tulen selvittämään reissun ilman suurempia vaikeuksia, jos vain keli ei dramaattisesti muutu ja muistan tankata jokaisella huoltopisteellä. Maisemat tuolla reitillä ovat todella upeita ja huoltoon on panostettu todella paljon, kiitos siitä järjestäjille! 30 kilometrin jälkeen hiihto tuntui edelleen hyvältä, mutta suksien pito huolestutti enemmän ja enemmän. Niinpä sitten 35 km huoltopisteellä tein ratkaisun, jota tulisin katumaan vielä...nimittäin annoin sukset voideltavaksi ja se oli virhe! Jo muutaman minuutin hiihdon jälkeen totesin, että pito hävisi oikeastaan kokonaan! No siinä ei sitten enää ollut paljoa tehtävissä; tasatyöntöä ja ehkä jossain kohti ykspotkuista ja olihan siinä muutama haarakäynti nousu ja onneksi myös vauhdikkaita laskuja, jotka omalta osaltaan lyhensivät matkaa ja tuskaa. Neljän tunnin alitus meni siinä viimeisessä voitelussa, mutta aukealla maalialueella (kun suksi piti joten kuten) piti ottaa pieni loppukiri ja niin maali tuli vastaan ajassa 4.01.40. Jess!! Minä tein sen ja olen erittäin tyytyväinen! Kyllä oli mukava mennä hieroviin kylpyihin ja saunaan urakan päälle. Illallinen aloitettiiin kuohuviineillä, olihan joukossamme yksi päivän voittajista eli Niemen Marianne ja oikeastaan kaikki olimme voittajia. Penttikin oli aika lailla tyytyväinen suoritukseensa (aika 3.23), olihan hän päässyt hiihtelemään vasta kunnolla tammikuun loppupuolella. Ensi vuonna Pogostaan uudestaan ja ehkäpä jotain jo ennen sitä...
Liberecin MM-hiihdot meni Suomalaisilta odotettua paremmin ja erityisen iloinen olen mieshiihtäjien mitaleista! Siinä saivat Jauhojärven mollaajatkin nenilleen oikein kunnolla!
Naishiihtäjäthän meillä ovatkin maailman parhaita, sehän oli jo selvää ennen kisoja!
 
Tästä eteenpäin kuukausi onkin enemmän esiintymispainotteinen ja Kiuruvesi-lehden Juhlakonsertti 27.3. on tietysti yksi kevään kohokohdista. Mukavaa on myös mennä loppukuusta Wanhan kellariin (31.3.) aistimaan Etelä-Suomen tanssimeininkiä. Siellä tavataan!

Päivä on jo jatkunut melko lailla ja aurinko pistää räystäät tippumaan. Nautiskellaan valoisista kevätaamuista ja illoista!






14.2.2009

HELMIKUUN KUULUMISIA

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Kiitos Ystävät! On ilo omistaa niin paljon ystäviä, kuin mitä minulla on! Teiltä saan kannnustusta vaikeina aikoina ja te pidätte maan pinnalla, kun vauhti on kovimmillaan.
Onneksi tällä iällä jalat eivät niin vain irtoa maasta, vaikka pää joskus pilviä hipookin! ;-)

Konserttimme uudessa Kiurusalissa 18.1. oli mahtava yleisömenestys (jäänee historiaan suurimpana konserttiyleisönä, koska tuollaista määrää ei konserttiin voi sisälle ottaa!), jopa liiankin hyvä. Salissahan on 316 paikkaa, mutta tarkkojen määräysten vielä puuttuessa konserttiin myytiin 380 lippua ja niin kaikki halukkaat pääsivät mukaan.
Ohjelmistomme oli onnistunut, koska hyvää palautetta tulee koko ajan tasaisesti vieläkin. Salin äänentoisto toimi myös hyvin, toki uudessa tekniikassa on paljon myös opiskeltavaa.
Raision risteily onnistui myös hyvin ja risteilyltä palasi monta uutta Mies ja kitara-levyn omistajaa. Sainpa reissulla vaihtaa ajatuksia erään legendan ja nuoruuteni idolin eli Remun kanssa, joka myös oli esiintymässä risteilylllä.
Risteilyltä palatessa poikkesin Äänekoskelle, jossa uudistimme täysremontoidun saunan pidemmän kaavan mukaan. Kiitos Ritvalle ja Kallelle vieraanvaraisuudesta!
Helmikuun alku onkin ollut aikaa paneutua hiihtoon ja hyvä niin, sillä seuraava suurempi haaste liittyykin siihen...siitä seuraavissa kuulumisissa.
Opiskelukin on ollut kuvioissa (toki intoa tarvitsis lisää) ja markkinointisuunnitelma on jo arvioitavana, joten eiköhän se siitä.
Helmikuun loppu menee muutamisaa esiintymisissä (mm. Kivistö 22.2.), markkinointihommia tehdessä, opiskellessa ja tietysti hiihtäessä. Toki 18.2. lähtien huomio kiinnittyy vahvasti Liberecin MM-hiiihtoihin. Toivotaan suomalaisille menestystä kisoista!
Pooki on kuulemma laajentanut biisivalikoimaa monella minunkin kappaleella, nimenomaan uusimmalta levyltä. Hieno juttu! Niin ja soihan Prahan kevätkin jo valtakunnan verkossa. Siitä se pikkuhiljaa...
Muistakaa nauttia kevättalven hienoista ilmoista ulkoillen!








14.1.2009

TAMMIKUUN KUULUMISIA

Uusi vuosi, uudet haasteet...

Oikein Hyvää alkanutta vuotta 2009 kaikille sivujeni lukijoille! Vuosi vaihtui Runnin kylpylällä häätilaisuudessa esiintyen. Talvimyrskyn tuivertaessa kansanedustaja Hanna-Kaisa Heikkinen lupasi tulla Harri Kärkkäisen vaimoksi ja Rapakon tilan emännäksi. Onnittelut hääparille! Tulee hyvä ja tasainen liitto, kun tuo hääpäivä oli noin myrskyinen ; )
Niin on hyvällä alulla jo tämä vuosi, että eiköhän loppu mene jo ihan itsestään?!
Paljon ehtii tapahtua, ennen kuin joulukuun kuulumisia kirjoittelen...
Mennyt vuosi oli kaiken kaikkiaan onnistunut niin musiikillisesti, kuin muutenkin. Mies ja kitara-levy onnistui aivan erinomaisesti, siitä kiitos Holmin Jarille ja kaikille loistaville soittajille ja henkilöille, jotka olivat mukana levyä tekemässä. Julkkareiden huikeat ihmismäärät vetävät mielen nöyräksi ja levyn menekki ja radiosoittokin ovat olleet jotain ainutlaatuista kohdallani.
Monet hienot esiintymistilaisuudet vuoden varrelta ovat nekin osaltaan olleet nostamassa suuria tunteita pintaan. Paljon tuttuja kasvoja ja paljon uusia tuttavuuksia, voiko enempää toivoa?!
Harrastuspuoli oli vireää, kuten ennenkin ja golfista tuli mukava lisä rullahiihdon ja tanssimisen rinnalle.Talviliikunta on ollut aika hiihtopainotteista, vähän tanssimistakin. Muutenkin elämä tuntuu olevan mallillaan paremmin, kuin pitkiin aikoihin!
Vuosi toi myötään myös menetyksen, kun rakas isämme sai iäisyyskutsun kesäkuun alussa. Yksi ajanjakso päättyi ja siitä jäi lämmin muisto elämään.
Tämä alkanut tammikuu on ollut kiireinen (sanovat, että tammikuu on esiintyjillä hiljaisin??!!) ja reissua on tullu heitettyä aika lailla. Loppiaisena oli hieno konsertti Piippolassa. Golden dream Simo Saastamoisen johdolla säestämässä ja Nevalan Risto, Piipon Virpi ja allekirjoittanut solisteina. Väkeä "tupa täynnä" (hiukan auki 500) ja tunnelma aivan mahtava. Alkuun vietimme hiljaisen hetken Lasse Lintalan muistoksi. Riston kanssa en konsertissa ole aiemmin esiintynytkään, keikoilla kylläkin. Mukava oli muistella (hymyssä suin) minunkin laulu-uran alkuaikoja, kun Risto juonsi silloin Tangomarkkinoiden karsintoja. Uskoisin, ettei tuo jää viimeiseksi yhteiseksi konsertiksi, menessä näkee...
Helsinki, Turku ja Kotka, siinä viime viikonlopun esiintymispaikkakunnat. Tulevana viikonloppuna "pistäydyn" Salossa ja Kiuruvedellä on uuden Kiurusalin ensimmäisiä konsertteja. Viihdeorkesteri Kilimun säestäessä meitä on viisi Kiuruvetistä solistia lavalla sunnuntaina.
Ensi viikolla on perinteinen Raision asiakasristeily ja sitten reissuaminen vähän helpottaa ja pääsee taas nautiskelemaan hiihtoladuille.
Lumisen aurinkoisia tammikuun pakkaspäiviä kaikille!







16.12.2008

JOULUKUUN KUULUMISIA

Joulu on jo ovella...

Viimeksi kirjottelin kuulumisia ennen Lapin reisssua. Mikkelin keikat oli juuri ennen reissuun lähtöä ja mukava oli käydä taas entisessä kotikaupungissa esiintymässä. Kalevassa oltiin perjantai sekä lauantai-ilta ja kun pikkujouluaikaa elettiin, niin väkeä oli molemmat illat "tupa täynnä". Kävin perjantaina päivällä esiintymässä muutamissa tutuissa hoitolaitoksissa ja alkuillan esiinnyin Metsäkeskuksen pikkujouluissa. Siellä oli mahtavan mukava meininki ja tapasinpa koulukaverinkin kymmenien vuosien takaa. Lauantaina päivällä jälleen yksi hoitolaitos-esiintyminen ja Kalevan keikan jälkeen kohti Kiuruvettä ja muutaman tunnin unia. Kotona vielä vajaan tunnin hiihtolenkki, sauna ja pakkaamaan. Niinpä hämärän jo tultua alkoi matka kohti Saariselän maisemia.

Menomatkaa tehtiin välillä todella huonossa kelissä (lumimyräkkä), mutta ehjänä päästiin perille ja asettautumaan taloksi. Ensimmäisen viikon asustimme Mäkysen Erkin kanssa kahdestaan ja  hiihtokilometrejä alkoi kertyä mukavasti. Pari pientä laulelmakonserttia pidin myös ja uusia "Mies ja kitara"-levyn omistajia tuli runsaasti joukkoomme.
Launtaina oli "majan" muutto isompaan ja päiväkoneella tuli "etelän miehet" Mara ja Eko ja heillä oli mukana Simo, joka tuli paikkaamaan useamman miehen jättämää aukkoa porukassamme. Simo olikin varsinainen "hovimestari" konsertti-illoissamme ja loihti vuorollaan myös loistavan lohiaterian. Ja joka aamu lähti ensimmäisenä ladulle! Antero tuli autollaan aiemmin ja Pena toi minun autoni lauantaina iltapäivällä. Siitä se taas pyörähti yhteinen (jo 11 vuotta) lomaviikkomme käyntiin. Kokous pidettiin alta pois heti avajais-iltana ja entinen puheenjohtajisto jatkaa tehtävissään.

Viikon ohjelma eteni tutulla kaavalla; hiihtoa, saunomista, hyvää ruokaa ja rentoutumista (alkoholia vain lääkkeeksi...) ja tunnelmallisia konsertteja. Pidimme kolme konserttia ja vieraanamme (ei niin järin suurissa tiloissa) kävi liki sata ystävää, uutta ja jo ennestään tuttua. Lämmin KIITOS kaikille molempien viikkojen illoissamme vierailleille! Vietimme yhdessä jälleen unohtumattomia hetkiä ja toivottavasti levyltä kuunneltuna vaikkapa "Prahan kevät" palauttaa nuo hetket mieleenne!
Hiihtokilometrejä kertyi kymmenessä päivässä tasan 200, joten voin olla tyytyväinen myös siihen puoleen. Muutamana päivänä pakkasta oli alavissa paikoissa yli -15, mutta muuten koko pari viikkoinen oli olosuhteiltaan mitä parhain.

Puolen viikon maissa teimme tutustumiskäynnin Menesjärvelle, johon ystäväpariskuntamme on rakentanut mahtavan korpikartanon entiselle koululle. Käynti ei jäänyt viimeiseksi vierailuksi, siitä porukka oli yhtä mieltä, joten tapaamisiin Ari ja Maarit!
Perjantaina oli vuorossa minun viimeinen hiihtolenkkini tälle reissulle jo aamupäivästä ja puolilta päivin alkoi kotimatka. Lauantaina oli mulla esiintyminen jo iltapäivällä, joten oli viisasta ajaa perjantai-illaksi kotiin ja nukkua yö omassa sängyssä.
Reissu oli siis todella onnistunut ja sunnuntaina maistui hiihto myös kotimaisemissa 30 kilometrin verran. Suurin osa porukastamme on sairastanut flunssaan reissun jälkeen aika lailla, itse olen taiteillut rajamailla viime päivät. Tampereen reissun (ti-to) jälkeen sain viettää rentouttavaa aikaa viikonlopun ajan rauhallisissa ja hienoissa maisemissa Kainuussa ja tulevana perjantaina (jos "romuska" pysyy loitolla) olis tarkoitus mennä nauttimaan Markkolan Tomin ja Anu Hälvän joulukonsertista.
Siitä se alkaa vähitellen hiljentyminen Jouluun. Joulun vietän kotonani Kiuruvedellä ja sisaruksia ainakin on tulossa Myllypirtille ja kauimmaiset Joulun viettäjät (Leila ja Petteri) Kiinasta saakka. Savusauna on yksi aaton kohokohdista ja rauhoittuminen hyvän ruoan ääreen lumisien maisemien ympäröimässä pirtissä, kynttilän valossa!

Niin alkaa tämäkin vuosi olla paketissa. Kiitos kaikille tästä todella hyvästä ja antoisasta vuodesta!

Tässä vaiheessa haluan toivottaa kaikille sivujeni lukijoille HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA SEKÄ MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA!

 







9.11.2008

MARRASKUUN KUULUMISIA

Kaamosta kohti...

Niin se on taas uusi kuukausi hyvässä vauhdissa ja tämäkin vuosi kääntyy loppusuoralle.
Edellisten kuulumisien otsikko kertoo ensilumien odotuksesta, no ensilumet tuli Kiuruvedelle pe 31.10. ja niinpä suksillekin pääsi jo viikonlopun aikaan. Muutama ravakampi pakkasyökin oli viikolla, mutta nyt on vesisade huuhtonut lumet melkolailla olemattomiin. Joten talven tulo alkaa kyllä alusta, sitten kun alkaa...

Lokakuulla oltiin tosiaan Kymenlaaksossa useammalla keikalla eri paikoissa ja  mukavaa oli huomata, että Karhulaan oli tullut uskollisen tanssiyleisön lisäksi myös uusia (siihen paikkaan) tanssin ystäviä. No palautteista päätellen ilta oli onnistuneimpia, mitä siellä on tullut käytyä. Tammikuussa jatketaan samalla meiningillä.

Vielä olis kuusi keikkaa ennen, kuin odotettu Lapin lomareissu ( 2 viikkoa) koittaa. Olin jo aivan "hilikulla" lähteä tulevaksi viikoksi Leville hiihtelemään, mutta pysyäkseni tohtorin kanssa väleissä päätin totella häntä ja rauhassa parannella paikat Saariselän reissua varten. Luvassa ois taas paljon hiihtokilometrejä, muutamia konsertteja ystävien täyttäessä tupamme ja rentoa yhdessäoloa yhdistyksen poikien kanssa. Tämän vuoden reissu on siitä poikkeuksellinen, että puheenjohtajamme Kari on samaan aikaan Thaimaassa ja Mara joutuu vpj:nä ottamaan vastuuta porukasta. Uskoisin meidän kuitenkin selviytyvän reissusta kunnialla.

Mikkelissä teen siis viimeiset keikat (mm. Kaleva) ennen reissua ja kahden viikon päästä tähän aikaan olen jo matkalla kohti Lapin kaamosta.

Siellä nähdään!








15.10.2008

LOKAKUUN KUULUMISIA

Ensilumia odotellessa...

Tervehdys Sinulle sivujeni lukija!
Kylläpä aika rientää joutuisasti! Lokakuun alku on ollut niin kiireistä aikaa, etten ole ehtinyt (jaksanut) kirjoittaa. Viime kuulumisia kirjoittaessani, oli perinteinen Kainuun viikonloppu odottamassa. Olimmekin koko miesporukan voimin Leenan ja Joukon vieraana ja  reissu oli kaikin puolin onnistunut!
Savusauna oli torstaina heti kokouksen jälkeen ja perjantaina oli sitten golfin peluun vuoro Kajaanin kentällä. Välillä kovaksikin yltynyt vesisade ei pystynyt lannistamaan pelaajia, vaan kiersimme kaksi kierrosta eli täydet 18 reikää. Ensimmäinen kierros mentiin Jokisen Maran heilutellessa tahtipuikkoa, mutta toisella kierroksella ilman caddieta (Eko) pelannut Mara menetti pelinsä täysin ja allekirjoittanut vei reilusti toisen kierroksen väylät ja samalla koko kahden kierroksen tuloksen nimiinsä.
Perjantai-iltana käytiin Jormuan lavalla perinteisesti tanssimassa T.Kansan ja Anneli Mattilan tahdissa. Väkeä ei enää ollut kesäperjantaiden malliin, mutta muutama hyvä tanssitettava pelasti illan.
Lauantaina oli sitten vuorossa  Korholanmäen kolmiottelu (golf, tikanheitto ja ilmapistooli-ammunta). Ensimmäisenä oli vuorossa golfin Korholanmäki Open chippaus-ja puttauskisa (kolme reikää), jonka Mara vei varmalla pelillä nimiinsä kahden lyönnin erolla seuraavaan. Tikanheitossa (5 nuolta ilman harjoituskierrosta) allekirjoittanut oli ykkönen. Viimeinen (uusi laji kaikille) laji oli ilmapistooliammunta (5 laukausta, yksi harjoituslaukaus) ja siinä Kivistön Matti oli varmakätisin.
Sijoituspisteet yhteenlaskettuamme saatiin seuraavat tulokset: 1. Juha (7sij.pist.) 2. Matti K. ( 8 ) 3. Mara (10 )
Lauantai-iltana suuntasimme vielä "Napikselle", ilman suuria odotuksia. Myönteisen yllätyksen järjesti T.T.Purontaka uudella nuorella bändillään, joka oli aivan mahtava. Kaikki setit toimi mainiosti ja musiikki oli tansittavaa. Toisen esiintyjänä oli Jani&Jetsetters.
Sunnuntaina oli Leenan lähtökahvien jälkeen kotimatka edessä aurinkoisessa syyssäässä (ja hyvässä seurassa). Kyllä taas jaksaa kaamosta kohti.
Kiitos Leenalle ja Joukolle taas tuhannesti, samoin koko porukallemme!
14.9. oltiin sitten Pavin keikalla ja se oli menestys, näin kai voi sanoa. Pojat hurmasivat  yleisön jo heti ensimmäisellä setillä, joten siitä oli helppo minun jatkaa. Mahtava ilta, lämmin kiitos kaikille tansseissa olleille (550 henkeä)! On taas mukava mennä Paville ensi keväänä tanssittamaan, talvi menee nopeasti!
Loppukuusta olin esiintymässä kaksissa häissä (Pyhäsalmi ja Espoo) ja molemmat olivat oikein onnistuneita tilaisuuksia, Onnea molemmille hääpareille!
Lokakuun ensimmäinen viikko oli työntäyteinen, mutta antoisa. Olin viitenä päivänä juontamassa Promilkin syysmarkkinoita (muutama laulukin väliin) ja lauantaina oli Iisalmessa esiintyminen Simonniemen hoivakodissa (avoimet ovet).
Sunnuntaina pääsin suolenkin jälkeen nauttimaan hyvästä konsertista Iisalmessa; Syysunelmia, 50-luvun alkupuolen musiikkia usean upean solistin ja Pekka Juntusen Toonika-orkesterin esittämänä, oli todella mukavaa kuunnella ja nauttia jännittämättä.

Nyt odotellaan lumia ja  sen myötä Lapin hiihtoleiriä (vko 48 ja 49). Aika hyvin on tullut liikuttua, vaikka polvi on hiukan vihoitellut. Nyt  olen muutaman päivän rauhallisemmin piikityksen jälkeen ja sitten taas vauhtia lisää.

Ensi viikolla ollaan oikein urakalla Kymenlaaksossa, joten tavataanpa siellä tansseissa!








3.9.2008

SYYSKUUN KUULUMISIA

Syksyn merkit ilmassa...

Taas on kuukausi vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta. Se meni nopeasti ja menoa riitti! Oli Ylivieskassa asiakastilaisuuksia toistakymmentä, elomessujen muotinäytökset, muutama tanssikeikka jne... Ei käynyt aika pitkäksi...Pakostakin Pekingin kisat jäivät tärkeimpien suomalaislajien seuraamisen tasolle, ei kerinny millään, eikä jaksanut öitä valvoa...
Golfia sentään kerkesin pelaamaan, jopa kokonaisen viikonlopun Aulangon upealla kentällä Hämeenlinnassa. Siitä se tasotus lähti putoamaan ja Jokinen saa ruveta käymään Espanjassa tiuhempaan treenaamassa, jos aikoo samoille kierroksille jatkossa lähteä kanssani...Pyhäjärvelläkin tuli käytyä kiertämässä useammankin kerran ja kapeaväyläinen rata alkaa sekin jo sujumaan.
Elomessut olivat jälleen menestys, 21 000 kävijää kahden päivän aikana, huh! Kiuruveden tapahtumat ovat selvästi myötätuulessa. Tänään oli sitten mieluisaa luettavaa jopa Iisalmen Sanomien sivuilla; Iskelmän Juhlaa-tapahtuma oli äänestetty Itä-Suomen toiseksi parhaaksi tapahtumaksi Savonlinnan Oopperajuhlien jälkeen!!!
Himoksen tapahtumasta ei ollut mainintaa, eikä sitä löytynyt kärkikymmeniköstä  Länsi-Suomen tapahtumia lueteltaessa...
Tanssimaankin on kerenny aina välillä. Pyhäsalmen lavalla oli elokuussa todella hyviä ja  mielenkiintoisia tansseja...Eilen oli viimeiset, joissa Helmenkalastajat olivat tanssittamassa innokkaita, hallayötä pelkäämättömiä tanssijoita.
Tulevana viikonloppuna  on taas perinteisen Kainuun reissun vuoro; rentoa yhdessäoloa, musisointia, hyvää ruokaa, savusaunaa, golfia ja ehkä jotain iltamenoa...
Ja viikon päästä olis Pavin syyskeikan vuoro, jota odotan jo innolla...

Eipä muuta, kuin syksyisen luonnon hienoista väreistä nauttimaan ja ulkoilemaan!



 


3.8.2008

ELOKUUN KUULUMISIA

Niittyjen jälkeistä elämää...


Ne oli huikean hyvät Niityt! 10-vuotis juhlaniityt onnistuivat yli odotusten (kaikenlaisista lehtikirjoituksista ja ennakkopropagandasta huolimatta) ja epäilijät saivat nenilleen!
Jo avajaisissa tunnelma oli katossa, kun Kiuruvetiset olivat lähteneet jaloillaan äänestämään ja tuomaan mielipiteensä julki, mihin Niityt kuuluvat. Väkeä oli avajaisissa enemmän, kuin koskaan. Tosin olihan meidän avajaisten avajaiset  Myllyniemelllä antaneet osviittaa edellisiltana; tunnelma oli parempi, kuin koskaan ennen ja tuntuikin siltä, että tästähän tulee mahtavan hyvä viikko.
Olihan viikko kaiken kaikkiaa rankka, mutta antoisa!
Aloitimme jo maanantaina ensimmäisten vieraiden kanssa (Jokiset Hämeenlinnasta) yögolf-turnauksella, jossa oli hieman tyly isäntä... no Hämeessä tilanne varmaan tasoittuu..
Tiistaina kokoontui sitten ystäväjoukko ympäri Suomea (n. 60 henkeä) Myllyniemelle savusaunomaan, konserttiin ja ruokailemaan sekä seurustelemaan boolin ja karaoken merkeissä.  Kiitos kaikille mukana olleille ja ensi vuonna jälleen tavataan.
Keskiviikko oli sitten tuo em. avajaispäivä Niityillä konsertin muodossa. Kiitos Simolle erinomaisesta Prahan kevät-sovituksesta isolle viihdeorkesterille ja viulistille kylmiä väreitä nostattaneesta introsta ja välisoitosta!
Torstaina juonsimme Huttusen Katin kanssa Iskelmän SM semifinaalin ja päivähän oli pitkä, aamuyhdeksältä aloitimme paperien plaraamisen ja kymmeneltä oli sitten laulajien vuoro aloittaa. Yli sata laulusuoritusta ja jatkoon pääsijät oli selvillä 18.30. Taso muodostui erittäin kovaksi ja laajaksi, joten tuomaristoa ei käynyt kateeksi. Jossain välissä kävin jo perinteeksi muodostuneella pikakäynnillä hammashoitolassa ja ilalla lauloin vielä puolenkymmentä kappaletta toritapahtumassa kahden kitaristin säestyksellä (Pentti H. ja Harri M.) ja sain tilaisuudessa myös "kultalevyn" ( yli 1700 keikoilla myytyä omakustanne levyä) Kotikalliolla levystä. Kiitos Kiuruveden Taide-ja kulttuuriyhdistykselle. Voitte ruveta jo kehystämään seuraavaa  Mies ja kitara levystä...
Perjantai oli mulla vapaata, joten oli aikaa saunoa ja parantaa maailmaa entisen bändikaverin Jani Hourunrannan (nykyään Helmenkalastajat) ja avecinsa kanssa. Illalla sitten Markkolan Tomin keikalle Puistorinteen lavalle (Tomin eka vierailu Niityillä), josta tulimme sitten Tomin kyydillä yöpymään Myllytuvalle.
Lauantaina oli minulla Variaatio-kvartetin (nuo mainiot miehet Etelä-Karjalasta) kanssa keikka samaisella lavalla ja  Saija Tuupanen orkestereineen oli toisena esiintyjänä. Kiitos bändilleni jälleen kerran aivan upeasta keikasta (saimme yleisön varauksettoman suosion), jonka veroista en kotikentälläni ole aiemmin kokenut!
Sunnuntaina oli päätöskonsertin ja yhteislaulujen vuoro. Kansa oli vielä kerran liikkeellä todella runsaslukuisesti ja yhteislaulun veto oli yhtä juhlaa loistavan trion (T. Lunkka , P.Juntunen ja M. Lukkari) ja laulamaan tulleen yleisön kanssa, Kiitos kaikille!
Omien esiintymisten lomassa kerkesin nauttia joistain konserteista ja päällimmäisenä tulee mieleen Kasevan konsertti sekä laulukilpailun finaali. Suurtanssit onnituivat myös mahtavasti, mutta itse en jaksanut pitkän juontopäivän päälle tanssahdella.

Nyt on sitten paluuta arkeen harjoiteltu muutama viikko ja normaalit kuviot rullahiihdon, golfin ja keikkailun merkeissä alkavat sujua taas entiseen malliin.
Elokuu on työn täyteinen; on juontoa ja laulua Ylivieskassa ( kahtenatoista päivänä), Elomessuilla juontoa, lavakeikkoja jne...
Mutta rentoutua aion tanssimalla, hiihtämäällä ja golfaamalla. Niin ja penkkiurheilua ei sovi unohtaa; Peking on enää viiden yön päässä...Eiköhön se siitä.

LÄMMIN KIITOS vielä kaikille eri tilaisuuksissani olleille ja aurinkoista loppukesää!





14.7.2008

HEINÄKUUN KUULUMISIA

Niittyjä odotellessa...


Ylihuomenna se sitten alkaa; Niityt 10-vuotta Iskelmän Juhlaa Kiuruvedellä (tosin mehän aloitamme ystävien kanssa jo huomenna Myllyniemellä perinteisellä avajaistapahtumalla). Kiuruvedellä ollaan aidossa ja alkuperäisessä Niitty-tunnelmassa ja miljöössä, jota on mahdotonta muualla kokea! Toki muuallakin voi iskelmätapahtumia järjestää...mutta Niityt, ne on aidoimmillaan Kiuruvedellä!
On taas mukavaa tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Viikko tulee olemaan työn täyteinen ja haastava myös minun kohdallani, mutta tulemme selviämään siitä.

Viime kuulumisten jälkeen on taas tapahtumia ollut monen kirjavia ja riittävästi. Sitkeä kurkkukipu hellitti vasta neljännellä lääkekuurilla ja juhannuskeikoille selvisin juuri ja juuri. Tosin keikat sitten menivät aivan loistavasti, kiitos mahtavan yleisön ja tietysti orkesterin poikien hyvän fiilingin, joka tarttui solistiinkin.
Jossain välissä kerkesin autoakin vaihtaa ja nyt keikka(muutkin)reissut hoituvat C5:en sijaan Peugeot 407 SW:llä. Golfia olen harrastanut muutaman vuoden ja nyt sitten saan virallisestikin pelata, kun suoritin green gardin Hämeenlinnassa Juhannuksen alla.

Juhannuksen jälkeen(28.6.) oli sitten raskas päivä, kun saattelimme isän viimeiselle matkalle. Muistotilaisuudessa sain laulaa Veteraanin iltahuudon tärkeimmässä tilaisuudessa, missä minä tuon kappaleen voin esittää. Tunsin suurta kunnioitusta isääni kohtaan ja olin ylpeä itsestäni, että pystyin laulamaan kappaleen paremmin, kuin koskaan aiemmin. Kiitos loistavasti säestäneelle kanttori Elina Vuoristolle, joka myös upeasti lauloi kirkossa siunaustilaisuudessa Sua kohti Herrani.

Elämä jatkuu ja hyvät muistot kantavat kauaksi eteenpäin!

Toivotan kaikille lukijoilleni lämpimämpää kesän jatkoa ja TERVETULOA KIURUVEDELLE aitoon Niitty-tunnelmaan!






4.6.2008

KESÄKUUN KUULUMISIA

Jo joutui armas aika...

Vajaa viikko sitten kaikui suvivirsi koulujen päättymisen ja kesän alkamisen merkiksi. Muutamissa lakkiaisissa tuli käytyä ja jokusen laulunkin sain laulettua, vaikka ääneni oli mennyt kokonaan viikkoa aiemmin Isossakyrössä ja kovat ropit oli saatu, ennen kuin ääntä rupesi edes jotenkuten tulemaan.  Pavilla (pe 23.5.) sentään vielä tehtiin täysipainoinen keikka FBI-Beatin kanssa vuorotellen tanssikansaa tanssittaen ja hyvästä meiningistä nauttien. Kevätflunssa ja allergia, siinä syylliset rajuun äänenmenetykseen. No Pohojanmaalla kun olin, niin enpä malttanut olla menemättä Kuortaneelle katsomaan ehkäpä kaikkien aikojen kovatasoisinta keihäskisaa tässä valtakunnassa. Naapuripitäjän (Pielaveden) Ruuskanen nappasi voiton, mutta kannustushuudot jäi osaltani tällä kertaa huutamatta em. syyn vuoksi.
Juhannus (ja kolme keikkaa) on ovella tuota pikaa ja tietysti Niityt Iskelmän Juhlaa 10-vuotta tapahtuma Kiuruvedellä heinäkuussa. Siellä nähdään!

Näitä kuulumisia kirjoitan haikeissa ja erikoisissa tunnelmissa! Olen isäni kanssa valvomassa ja odottelemassa kutsua hänen viimeiseen iltahuutoonsa. Voimat ovat vähissä pitkän taipaleen kulkeneelta ja sodan raskaat muistot kantaneelta sotainvalidilta. En voi kuin nöyrästi kiittää ja kunnioittaa niistä palveluksista, joita hän on Isänmaamme ja meidän edestämme tehnyt!

Elämä jatkuu, enkä suinkaan ole menettänyt uskoa tulevaisuuteen edes muutamien  ihmisten typerien ja heitä itseään alentavien toilailujen takia!
 
Hyvää kesää kaikille sivujeni lukijoille! Lavoilla tavataan!



25.4.2008

HUHTIKUUN KUULUMISIA

Kesää odotellessa...

Tervehdys taas lukijani! Talvi on enää muisto vain, mutta vielä löytyy lunta Kiuruvedeltä sen verran, että eilen aamulla hiihtelin kaksi tuntia. Ehkäpä huomen aamulla vielä kerran näille lumille ja sitten on syytä laittaa sukset odottamaan ensi talvea ja siirtyä rullille.
Viime kuulumisten jälkeen ei musiikkirintamalla ole mitään järisyttävää tapahutunut. Levyä menee ja radiosoitto lisääntyy ja laajentuu eri radiokanaville. Listoillakin on keikuttu edelleen mukavasti.Tanssikeikkoja on heitetty joitakin ja muita laulupitoisia esiintymisiä on ollut riittävästi. Lapissa olin viikon hiihtelemässä, mutta kyllä sielläkin tuli pari keikkaa heitettyä vaihteluksi.
Kesäksi on erilaisia keikkoja kertynyt taas aika lailla.Tanssikeikoille  mennään Imatran/Lappeenrannan poikien kanssa huippuhyvällä meiningillä.
Kiuruveden Niittytapahtuma (aito Kiuruvetinen) viettää 10-vuotis juhlia heinäkuussa ja siellä minulla on esiintymisiä niin iskelmälähettiläänä konserteissa, kuin sitten tanssittamassa kansaa lavatansseissa. Viikkohan on Kiuruvedellä 16.-20.7. ja ohjelma luettavissa aivan lähipäivinä osoitteesta vihreatniityt.net Tervetuloa kaikki uudet ja jo Niityillä aiemmin käyneet mukaan tanssin ja iskelmän mukaansa tempaavaan tunnelmaan.

Kevätalvi on siis kaiken kaikkiaan ollut antoisa ja mieleenpainuva. Olen myös saanut kokea yllätyksiä, joita en olisi uskonut ja halunnut kohdalleni sattuvan.
Kaikesta huolimatta toivotan kaikille lukijoilleni mukavaa kesän odotusta! Tavataan keikoilla!



9.3.2008

MAALISKUUN KUULUMISIA

Toisten levyjulkkareiden jälkeen...

Hengissä ollaan...edelleen! Viikko sitten pidettiin toiset julkkarijuhlat tansseineen Mikkelissä, entisessä kotikaupungissani. Ravintola Kalevaan oli saapunut 148 kutsuvierasta ja sitten yksityistilaisuuden jälkeen vielä 200 lipun ostanutta tanssimusiikin ystävää, juhlimaan kanssani uutta levyä.
Kunniavieraana tilaisuudessa oli Prahan kevät-kappaleen säveltäjä Vanessa Philipp. Olin muutamaa viikkoa aiemmin onnistunut löytämään hänet puhelimen päähän ja tapasimme Mikkelissä ensimmäisen kerran livenä. Oli todella tunteet pinnassa, kun sain esittää tuon kappaleen säveltäjän ja alkuperäisen esittäjän läsnä ollessa. Kappale on saanut jo ansaitsemansa huomion ja alkanut soida tiuhaan radiokanavilla. Ei voi, kuin olla onnellinen siitä, että tuo kappale löytyi Lapin reissuilta ja on nyt levylläni.
Artistivieraana Kiuruveden tapaan oli Virpi Piippo ja näin tanssiväki sai tanssia huippuorkesterin ja kahden solistin esittämien kappaleiden tahtiin. Tanssilattian rajallinen koko asetti omat haasteensa, olihan väkeä normaaliin iltaan nähden runsaasti paikalla.
Kiuruvedellä oli ollut edustettuina kaksi tanssiseuraa, Ylä-Savon Vuskarit ja Tanssikerho Kavaljeeri Haapajärveltä. Mikkelissä oli myös kahden tanssiseuran väkeä paikalla eli Mikkelin Tanssihullut, sekä Liperin Lavatanssijat (LiLat). Oli ilo huomata, että uuden levyn kappaleet otettiin myös tanssiväen keskuudessa hyvin vastaan.
Kiitos kaikille Mikkelissä mukana olleille ja Kiitos myös kaikille, minua eri tavoin muistaneille!
Pieni flunssa yritti puskea stressaantuneeseen kehooni, joten palutuminen juhlista on ottanut hiukan lujemmalle, kuin muutama viikko sitten.
Ulkoilu on jäänyt pakollisiin kauppa -ja postireissuihin, mutta eilen sentään uskaltauduin jo pienelle lenkille ja tansseihin Taikakuun keikalle Merisärkälle.
Kuten jo totesin, muutamat kappaleet ovat lähteneet soimaan todella hyvin paikallisradioissa. Toivottavsti myös Radio Suomen puolella tapahtuu samanlainen ilmiö...
Mies ja kitara -kappale nousi heti levyn ilmestyttyä Tätä Suomi tanssii -listalle ja sellaista ei kohdalleni ole aiemmin sattunut, hieno juttu sekin.
Levy on lähtenyt erittäin hyvin liikkeelle ja tästä on hyvä jatkaa niin tanssi -kuin muillekin keikoille. Viikon 15 aion hiihdellä Saariselän maisemissa akkuja ladaten ja nauttien tästä kaikesta täysin siemauksin.
Aurinkoista kevättä kaikille! Tavataan tansseissa ja muissa tapahtumissa.

J.K. Jos jollakulla on kuvia Mikkelin  tilaisuudesta digikameralla otettuna, vois laittaa mulle sähköpostina tulemaan. Tarvitseisin lehtijuttuun sekä tuonne galleriaan. Kiitos.





15.2.2008

HELMIKUUN KUULUMISIA

Ensimmäisten  levyjulkkareiden jälkeen...

Hengissä ollaan! Vajaa viikko on aikaa levyjulkkareista Peltohovissa Kiuruvedellä. Uskomaton lauantai-ilta, näin kai voidaan todeta! 245 kutsuvierasta ja yksityistilaisuuden jälkeen 250 myytyä lippua, on talviaikaan harvinaista herkkua meidän korkeuksilla. Oli sanoinkuvaamaton tunne kätellä vieraita jonon jatkuessa ja jatkuessa.
Minulla on todella paljon ystäviä ja kannustajia ja olen kiitollinen siitä! Henkilökunta joutui venymään kyllä äärimmilleen, mutta kaikki pelasi loistavasti, eikä kenellekään jäänyt nälkä eikä jano.
Kerroin levyprojektista ja lauloin muutaman kappaleen uudelta levyltä. Uusien kappaleiden tekijöistä Irja Lindbom kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Muutama puhekin kuultiin, mm. opettajani Kalevi Komulainen kertoi mielenkiintoisia juttuja laulajan kouluvuosilta.
Artistivieraani Virpi Piippo lauloi duettomme jälkeen hienon uuden kappaleensa "Eiliset sillat", joka soi hyvin radioissa ja on noussut myös tanssilistalle.
Tanssit alkoi aikataulun mukaisesti klo 22 ja bändin setin jälkeen Virpi tanssitti kansaa varmaan tyyliinsä. Minä kirjoittelin sillä aikaa levyjä ja kortteja ennätystahtiin...
Puolen yön seutuvilla päästiin sitten "kaakonkulman" poikien kanssa esittämään myös livenä uuden levyn biisejä ja tuntui menevän "jalan alle". Meininki oli menevää aamupuolelle asti ja pari päivää meni palautellessa ja ihmetellessä, mitä oikein on tapahtunut. Tiistaina jo sitten jaksoin käydä suksilla parin kympin verran ja perjantaina liki saman verran.
Levyn kappaleita on jo kuulunut radioaalloillamme(ja mm. Aurinkorannikolla), joten ihan hyvältä vaikuttaa tässä vaiheessa...
Lämmin ja nöyrä KIITOS vielä kaikille Kiuruveden tilaisuudessa olleille ja KIITOS kaikille minua erin tavoin muistaneille!
Pikkuhiljaa valmistaudutaan sitten Mikkelin tilaisuuteen! Tervetuloa mukaan juhlimaan!





28.1.2008

TALVEN KUULUMISIA

Uutta levyä odotellessa...

Viime kuulumisia kirjoittaessani olin lähdössä Saariselälle hiihtelemään pariksi viikoksi. Säät suosivat tämänkertaista reissua viimeisen päälle! Pakkasta oli -2 ja -8 asteen välillä päivisin ja taisipa vihoviimeisenä päivänä käydä liki nollassa ja tihuuttaa hieman alijäähtynyttä vettäkin. Luntakin oli riittävästi ja "Lintu-Antille" oli erinomaisessa kunnossa oleva perinteisen latu luistelubaanan lisäksi. Tulihan siellä käytyä heti useamman kerran, kun sai pään auki ja "Sinistä huivia" soitettua haitarilla lettukahvien edestä!
Takaisin palatessa oli lumet hävinneet Haapajärveltä täysin ja hiihtämään pääsi ainoastaan Kiuruveden "yksityisladulla"...
300 hiihtokilometriä  tuli kuitenkin täyteen ennen vuoden vaihdetta ja siitäpä on hyvä jatkaa kevättä kohti.

Uuden "Mies ja kitara"-levyn kappaleet olin saanut laulettua ennen Lapin reissua ja sain raakaversiot  mukaan kuunneltavaksi. Holmin Jarille laittelin sitten sähköpostia, mitä kohtia pitäis korjata jne...
Jarilla oli jälleen homma hyvin hallussa ja ennen loppiaista oli kaikki huippusoittajatkin käyneet tekemässä oman osuutensa ja miksattu versio pian minulla. Master oli valmis 11.1. ja levy lähti painoon aikataulussa!
Levyn julkkareita pidetään Kiuruvedellä Peltohovissa 9. helmikuuta  ja 1. maaliskuuta Mikkelin Kalevassa. Julkkareissa tanssitaan myös ja loistava kvartetti Suikkasen Pasin johdolla varmistaa, että levybiisit menevät jalan alle!
"Mies ja kitara"-levyllä on aivan uusia sävellyksiä viisi kappaletta, jotka ovat Jari Rönkön käsialaa. Tekstin tekijöinä on levyilläni myös aiemmin esiintyneitä loistavia kirjoittajia.
Mielenkiintoinen ja kaunis kappale levyllä on Vanessa Philippin säveltämä "Prahan kevät". Vexi Salmen tekemää tekstiä ei ole kuultu juuri muualla kuin Lapin tuntureilla, jossa se onkin huippusuosittu!
Mielenkiinnolla odotan, millaisen vastaanoton levy saa kuulijoiden keskuudessa? Toki pientä ennakkokäsitystä asiasta jo on...
Tavataan levyjulkkareissa!





15.11.2007

MARRASKUUN KUULUMISIA

Talven merkit jo näkyvissä…

Kylläpä aika rientää! Melkein puoli vuotta menny edellisistä kirjotteluista. No onhan tässä ollu kaikenlaisia kiireitä ja välillä on tainnu unohtuakin, että mulla on kotisivut olemassa…No onneksi aktiiviset lukijani ovat viestitelleet, milloin sivuja ei ole löytynyt jne…Syyskuun alussa tuo Elisan palvelin tuli hommattua ja nyt ainakin sivujen pitäis aina löytyä, kunnes toisin todetaan…
Vihreät niityt-iskelmäviikko oli edessäpäin viime kuulumisten aikaan. Oli mukava olla avajaisiltana Viihdeorkesteri Kilimun 10-vuotis juhlakonsertin yksi solisteista ja esiintyä täydelle katsomolle. Se oli kaikkinensa Kilimun paras konsertti ja kyllä Simo Saastamoiselle täytyy hattua nostaa, että on jaksanut tehdä töitä koko tämän 10 vuotta orkesterin harjoittamisessa. Loppukesästä tein vielä joitakin lavakeikkoja, mutta enemmän tuli keskityttyä markkinointitöihin ja kuntoiluun. Tulihan elokuussa tehtyä pisin rullasuksi-lenkkikin eräänä sunnuntaina, kun Haapajärven ympäristössä hiihtelin 62 km. Siitäpä on ensi kesänä hyvä jatkaa…
Syksyllä on taas tullut tehtyä yksin erilaisia keikkoja aika lailla; on ollut juontoa mm. Sokoksen 3+1 päivillä, konserteissa, markkinoilla, ministeriön tilaisuudessa ja Elomessuilla Kiuruvedellä, jotka vetivät väkeä kerrassaan 13 000 henkeä kahden päivän aikana. Laulelmatilaisuuksia on myös ollut erittäin runsaasti. Syksyllä tuli myös tehtyä nopea päätös viidennen pitkäsoiton julkaisemisesta. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että puolet kappaleista on laulettu ja ensi maanantaina ois toisen puoliskon vuoro. Levystä ja sen kappaleista lisää tuonnempana.

Talvi näyttäis nyt olevan tulossa oikeasti, onhan maa valkeana ja pakkasiakin ollut jo ihan kohtuullisesti. Pojat ovat jo vajaan viikon verran hiihdelleet Kiuruvedellä ja minäkin jo sukset valmistelin, josko loppuviikosta kävisin tunnustelemassa hiihtokuntoa. Täytyy tosin nyt olla tarkkana, jottei vaanimassa oleva ”romuska” pääse yllättämään, kun on tuo laulusessio maanantaina. Ensi viikolla ois vielä keikkoja puolenkymmentä ja sitten olis tarkotus lähteä Saariselän maisemiin hiihtelemään ja rauhottumaan kiireisestä syksystä. Jo kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin 48 ja 49 viikot olen kaamoksen keskellä Lapin tuntureilla.
Tänään lauloin ensimäisen joululaulun tälle vuodelle, joten Joulukin taitaa olla suht lähellä?! Ollaanhan kilttejä!


18.6.2007

KESÄN KUULUMISIA

Kesäterveiset Haapajärveltä! Taas on aikaa vierähtänyt edellisistä kuulumisista! Taisi olla helmikuu ja kovat pakkaset. Nyt on kesä kauneimmillaan ja juhannus jo viikon päästä ohi! Kevättalvi meni mukavasti hiihdellessä ja välillä laulellessa erilaisissa tilaisuuksissa. Arkipäivät täyttyivät työprojektista, joka vei mukanaan. Niinpä jatkossa myyntityö on ykkösasia ja musiikkia tehdään työn ehdoilla. Liikunnalle ja muille harrastuksille ja tietysti kotihommille (joita riittää) on myös löydyttävä oma aikansa. Juhannus saa ihmiset liikkeelle ja tansseja järjestetään lähes kaikilla lavoilla, mitä tästä maasta löytyy. Minä suuntaan aattona orkesterin kanssa Korian Kallioniemen hienolle lavalle, jossa myös viime vuonna olimme ja väkeähän oli paljon sään suosiessa kerrankin. Juhannuspäivänä olemme jo todella pitkäksi perinteeksi muodostuneella Kalvitsan lavan keikalla. Nähdään Juhannustansseissa!

Erilaiset kesätapahtumat pyörähtävät käyntiin toden teolla, kuun vaihtuessa heinäkuuksi. Kiuruveden Vihreät Niityt Iskelmäviikko tarjoaa jälleen huippuohjelmaa kaikille ikäryhmille puolessa välissä heinäkuuta. Esiintyjäkaarti on nimekäs, mutta jotain puuttuu: Niityiltä tutut nimet Esko Rahkonen, Kirka ja Tamara Lund ovat siirtyneet ikuisesti viheriöiville niityille. Luvassa on hieno konsertti Eskon muistolle. Varsinaiset avajaiset ovat 11.7., mutta aloitamme viikon jo 10.7. tiistaina, perinteeksi muodostuneella tapahtumalla ystävien kesken Myllyniemen pihapiirissä. Luvassa on jälleen musiikkia, savusaunaa, ruokaa ja juomaa ja tietysti seurustelua mukavalla porukalla. Keskiviikko-illan konserteista yksi on Kilimun 10-vuotis juhlakonsertti, jossa olen mukana muutamalla laululla. Torstaina on Kiuruveden torilla jälleen ”kotiinpaluu”-iltatori, joka veti viime vuonna torin mukavasti täyteen. Laulamisen/laulattamisen ohella juonnan myös tapahtuman. Loppuviikon aion nauttia hyvistä konserteista ja tavata paljon tuttuja!

Toivotan kaikille lukijoille HYVÄÄ JUHANNUSTA ja TERVETULOA VIHREILLE NIITYILLE!!




21.2.2007

HELMIKUUN PAUKKUPAKKASISSA

Tervehdys lukijani!
Tervetuloa taas sivuilleni, jotka olivat hetken aikaa kadoksissa. Ihmettelin tammikuussa kun sivujani ei löytynyt ja sähköpostin kautta alkoi tulla viestejä myös lukijoilta, ettei sivuja löydy. No, käännyin viisaampien puoleen ja selvisi,että "maikkarin" serveri oli lopetettu ja sivut sitä myöden kadonneet. Onneksi Esalla (sivujeni tekijä) oli varmuuskopiot ja niinpä hän muutamassa minuutissa nosti sivut uudelleen luettavaksi. Osoite tietty vaihtui, mutta nyt sivut jo löytyy Googlenkin kautta helposti. Kiitos Esa!

Vuosi vaihtui (perinteisesti) Kymenlaaksossa ja aika lailla kesäisissä olosuhteissa! Hiihtokelejä oli täällä ylempänä kuitenkin jonkin verran, joten pertsan suksia tuli kulutettua suht mukavasti. Kuun puolessa välissä oli jo perinteeksi muodostunut Raision rehuristeily, jossa mukanani esiintymässä oli tällä kertaa Virpi Piippo. Risteily Silja Serenadella onnistui hyvin ja levymyynneistä päätellen meidänkin osuus oli ilmeisen onnistunut! Orkesteri-keikat kutsuivat jälleen loppukuusta ja mahtuipa väliin häähumuakin, nimittäin veljen tyttären häät, joissa musisoimme "Lapin-kokoonpanollamme".

Remontti jatkui myös välipäivinä Haapajärvellä ja kun viimeiset tapetit oli seinällä, suuntasin matkani Ivaloa kohti. Tutut maisemat Saariselällä odottivat hieman stressaantunutta matkaajaa. Pakkaset armahtivat sen verran, että viitenä päivänä sain hiihdettyä ja Inarin hienoissa maisemissa käväisin tervehtimässä tuttavia. Sinne stressi jäi! Ajelin Suomen oikeastaan päästä päähän, kun Haapajärvellä nukutun yön jälkeen jatkoin esiintymismatkalle Alastaroon, Saloon ja Perniöön. Noina päivinä pakkasta oli läpi Suomen yli 30 astetta!

Wanhan tanssikellari ja Peurunka sekä tuttavan häät olivat keikkaohjelmassa vielä, ennen kuin jäin kuukauden tauolle keikoista. Wanhalla säestyksestä vastasi Suikkasen Pasin kvartetti (marraskuussa oli myös Mäntymotellilla) ja täytyy todeta, että oli ilo esiintyä tämän ryhmän kanssa. Paras keikkani tanssikellarilla! Peurunka oli uudistunut ja erittäin hyvään suuntaan! Tanssisalissa oli avaruutta ja väkeäkin oli naistentansseissa hyvin.

Alkaneen keikkatauon aion viettää uuden työprojektin merkeissä sekä tietysti seuraamalla Sapporon MM-hiihtoja. Hiihtämässä aion myös käydä ahkerasti ja ehkäpä myös lähialueen tansseissa tanssilattian puolella.

Aurinkoisia talvipäiviä!




18.12.2006

JOULUTERVEHDYS

Niin se Joulu on taas ovella. Vuosi on myös lopuillaan, joten on Kiitoksen aika! On ollut ilo saada esiintyä monissa, monissa tilaisuuksissa vuoden aikana eri puolilla Suomea. Kiitos kuuluu niin tanssinjärjestäjille, yhteistyökumppaneille, säestäneille orkestereille ja ennen kaikkea yleisölle, jota on ollut runsaasti niin tansseissa, kuin erilaisissa konserttitilaisuuksissakin.

Kotikalliolla-levy on ollut menestys, se on pakko tunnustaa! Ilman suurten levy-yhtiöiden ja jakelukanavien markkinointitukea myynti on ylittänyt odotukset. Myös radiosoitto on lisääntynyt selvästi aiemmista levyistä. Tulipa jonkin pituinen pätkä "Tytöt tekevät taikojaan"-kappaleesta , valtavan suosion saaneessa "Maajussille morsian"-ohjelmassa 17.12. tulleessa jaksossa. Myös aiemmin ilmestyneet levyt ovat saaneet hyvää "vetoapua" uusimmalta levyltä ja niistäkin on otettu lisäpainoksia.

Edellisissä kuulumisissa odoteltiin alkutalven lumileiriä Saariselällä. Ensilumi tuli aikaisin, joten hiihtämään pääsi hätäisimmät jo lokakuun puolella näilläkin korkeuksilla. Keikkareissujen ja pienen sairastelun vuoksi, kerkesin itse sujutella vain yhdellä viikolla marraskuun puolivälissä ja sitten leuto (lämmin) sadesää vei kaikki lumet mennessään ja niinpä oli odoteltava viikolle 49 ja pohjoisen lumille. Suhteellisen raju flunssa meinasi sotkea kaikki suunnitelmat, mutta lepo ja dropit tehosivat ja niinpä suuntasimme kohti Ivaloa. Säät suosivat leiriämme ja hiihtopäiviäkin tuli toipilaalle mukavasti. Rasitusta täytyi hieman tarkkailla, ettei ikäviä yllätyksiä pääsisi tulemaan. Pidimme myös pari "kotikonserttia", joissa runsaan väkimäärän vuoksi oli erityisen lämmin ja tiivis tunnelma. Oli mukava saada jälleen uusia ystäviä musiikin myötävaikutuksella. Itsenäisyyspäivän juhlalounas (omalla porukalla laitettuna) ja kauneimmat joululaulut Saariselän kappelissa kruunasivat mahtavan viikon.

Paluu arkeen tapahtui nopeasti, eli suoraan hiihtoreissulta keikoille Kiuruvedelle ja Nivalaan. Uudenvuoden aaton keikka on jälleen Karhulassa ja niin on vuosi 2006 paketissa.

SIUNATTUA JOULUA JA ERINOMAISEN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!


03.10.2005

Kun saapuu syys…

Tuon hienon laulun sanat ovat totisinta totta juuri nyt; puiden ja luonnon väriloisto on parhaimmillaan ja syksyn yllättävän lempeä sää tekee siirtymisen kesästä ehkä hivenen normaalia helpommaksi. Henkilökohtaisesti kyllä odotan lokakuulta kirpeitä pakkasaamuja, jolloin toivon pääseväni nauttimaan raittiista ulkoilmasta vaikkapa sauvakävely lenkillä tai muuten vain metsäpolkua tepastelemassa.

Edelliset kuulumiset ovat kesän kynnykseltä (20.5.) ja paljonhan tähän väliin on kaikkea mukavaa ehtinyt tapahtua. Kesäkuun alku oli tanssikeikoista taukoa ja Haukirannan lomalaisille tuli käytyä laulamassa aika tiheään tahtiin laulelmakonsertteja. Pihan laitto oli mukavaa lomapuuhaa ja juhannukselta aloimme taas tanssikeikkojen soittamisen.

Tangomarkkinoillakin tuli käytyä monen vuoden tauon jälkeen peräti parin tunnin verran (laulukilpailun finaalin karsintaa katsomassa Areenassa) ja entisenlainen näytti meininki olevan.

VIHREÄT NIITYT-iskelmäviikko Kiuruvedellä oli kesän kohokohtia. Säät suosivat ja väkeä oli tullut ennätysmäärä. Parhaat ovat käyneet kaikilla seitsemillä "Niityillä" ja todella monet olivat "uusintakäynneillä" tämän kesän tapahtumassa, joskin ensikertalaisia oli myös runsaasti. Tapahtuma on ottanut paikkansa!

Tanssikeikkojen ja laulelmakonserttien välissä kerkesin piipahtaa parin päivä ajan yleisurheilun MM-kisoissa Helsingissä ja tunnelma oli mahtava vaihtelevasta säästä huolimatta. Helle muuttui hetkessä kaatosateeksi, muttei haitannut minua, kun oli koko päivän kantanut repussa sadekamppeita.

Italiassa kerkesimme myös piipahtaa sisarentyttäreni häissä syyskuun puolivälissä. Automatka Milanosta Firenzeen ja takaisin hiukan kierrellen, mahdollisti niin Pisan tornin, Maranellon Ferrareineen kuin upeiden maisemienkin katselun matkan aikana.

Tämä viikko on lomaa ja sen jälkeen kutsuvat keikat entiseen malliin. Kiuruvedellä järjestetään 6.11. musiikinystävien konsertti, jossa olen yhtenä esiintyjänä mukana.

Saariselän hiihtoloma odottaa viikolla 49, joten kuntoa täytyy ruveta hiomaan hiukan.

Levy jatkaa sointiaan radioasemilla ja ensimmäinen painos on kohta löytänyt omistajansa eri puolilta suomea ja lie kauimmainen mennyt Australiaan asti.

Keväällä vihoitellut silmä on pysynyt terveenä ja näkökyky on palautunut ennalleen.

Tästäpä on mukava jatkaa !

Kaunista syksyä kaikille sivujeni lukijoille!




20. Toukokuuta 05

Kesä lähestyy...hitaasti, mutta varmasti!

Kirjoittelen tätä tekstiä Turussa, syystä että olen ollut seuraamassa Tangomarkkinoiden semifinaaleja Raisiossa eilisaamusta lähtien. Paljon on tapahtunut edellisen kirjoituksen jälkeen, vaikka aikaa siitä on kulunut vain vähän yli kuukausi. Viimeksi jäimme odottamaan levyn julkaisemistilaisuuksia ja keikkoja oli niitä ennen vielä odottamassa useissa eri paikoissa. Käytiinhän siinä muutamankin kerran "piäkaapunkiseevulla" ja vappuaatto vietettiin Kisarannassa tanssittaen yleisöä vuorotellen Tangokuningas Tommi Soidinmäen ja orkesterinsa Lumipallon kanssa. Vasen silmä oli aika punainen, mutta se ei johtunut ajankohdasta (vappuaatto), vaan siitä että silmääni oli iskenyt ärhäkkä virus. Myöhemmässä vaiheessa se osoittautui Adeno-virukseksi ja siitä tulisi olemaan uskomattoman paljon harmia...

Levy valmistui suunnitellussa aikataulussa ja ensimmäiset ”julkkarit” juhlittiin 4.5. Mikkelissä Ravintola Kalevassa. Kutsuvieraita oli paikalla n.150 ja levynjulkistamistansseissa väkeä lie parhaimmillaan ollut liki 300. Kiitos kaikille Kalevassa mukana olleille mahtavasta tunnelmasta! Sitten alkoi tapahtua... Torstaina iltapäivällä roudattuamme kaikki lahjat ja kukat autoon aloimme siirtyä kohti toista juhlapaikkaa, eli Kiuruvettä ja Hotelli Peltohovia. Matkalla yhtäkkiä alkoi tulehtuneessa silmässä tuska, jonka kovuutta on vaikea sanoilla kuvata. Olin saanut jo edellisellä viikolla ensimmäiset lääkkeet silmää varten ja vielä tiistaina, päivää ennen "julkkareita" uudet ja kovemmat "tropit", mutta mikään ei auttanut. Tulehdus oli niin voimakas, että se rikkoi sarveiskalvon ja näkökyky silmästä meni lähes täysin ja silmä myös muurautui umpeen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hakeutua välittömästi KYS:aan Kuopioon ja siellä aloin saada hoitoa tulehduksen poistamiseksi ja todella kovan kivun poistamiseksi. Jouduin siis sairaalahoitoon ja toiset "julkkarit" olisivat seuraavana päivänä, eli 6.5. Kiuruvedellä.

Pikaisen palaverin pidettyämme illalla, päädyimme siihen, että tilaisuus järjestettäisiin suunnitelmien mukaan. Veljeni Pentti ja ystäväni Jaana lupasivat isännöidä ja ottaa vieraat vastaan ja Peltohovin henkilökuntaan olen tottunut luottamaan, tarjoilu kyllä pelaisi. Variaatio-orkesterini lupasi hoitaa tanssi-osuuden Janin johdolla ja korvaaviksi solisteiksi saimme Virpi Piipon ja Mika Lappalaisen, molemmat Raisioon tangosemeihin valmistautuvia erinomaisia laulajia. Kiitos edellä mainituille loistavasti läpiviedystä tilaisuudesta! Saimme äänitettyä tervehdykseni juhlaväelle ja alkuhämmennyksen jälkeen juhlatunnelma nousi oikesiin svääreihin myös Peltohovissa. Kutsuvieraita Kiuruvedelle saapui n.160 ja jotkut jopa pienkoneella pohjanmaalta Haapakummun lentokentälle! Tanssit vetivät myös väkeä, joten reilusti yli 200 hengen voimin näitäkin tansseja tanssittiin. Kiitos kaikille peltohovissa olleille, teitte ikimuistoisen juhlan jota sain seurata "livenä" puhelimen välityksellä ja nyt myöhemmin DVD-videolta. Lämmin kiitos myös kaikille muistamisesta eri tavoin molempien tilaisuuksien yhteydessä! Voin yhtyä vieraskirjan lopussa olleeseen toteamukseen; "Jäämme odottamaan viidennen levyn julkaisemista"!

Levystä myös muutama sana. Levy näyttää onnistuneen hyvin menekistä, palautteesta ja radiosoitosta päätellen. Se lämmittää sydäntä todella paljon tässä tilanteessa. Näytteitä levystä levytykset sivuilla. Muutama esiintyminen täytyi jättää väliin silmäsairauden takia, mutta 14.5. olin jo Kalliojärven hienossa viihdekeskuksessa esiintymässä. Silmä alkoi kuntoutua vajaan viikon hoidon jälkeen ja näkökyky on myös palautunut jonkin verran. Minua hoitaneiden lääkäreiden mukaan näkö palautuu pikkuhiljaa ennalleen ja se tuntuu paremmalta kuin hyvältä. Kiitos lääkäreille ja hoitajille hyvästä ja asiantuntevasta hoidosta!

Näissä tunnelmissa jäämme odottelemaan kesän täydellistä puhkeamista kukkaan. Näkemisiin!

P.S. Onhan kalentereissanne ylhäällä VIHREÄT NIITYT-iskelmäviikko 13.-17.7. Kiuruvedellä!


8.Huhtikuuta, 05

Kevät keikkuen tulevi…

Huhtikuulle on kalenterit käännetty ja lumet on hävinneet olemattomiin täällä Suomen keskipisteenkin lähellä. Olin Espanjan reissulla edellisten kuulumisten kirjottelun aikoihin. Säiden haltija ei oikein ollut suosiollinen minulle, kun vierailin ensimmäistä kertaa "aurinkorannikolla". Kanarian puolella on tullu käytyä paljonkin ja aina on rusketus ollu tuliaisina, nyt ei! Kylmin sää useaan kymmeneen vuoteen sattui tälle viikolle Espanjaan ja vesisade alle kymmenen asteen lämpätiloineen oli vallitsevana koko viikon. Aurinko, tuo ihmeellinen valoilmiö näyttäytyi ensimmäisen kerran lauantaina kunnolla ja sunnuntai-iltana oli lähtö Suomeen. No luonnon kanssa on turha ruveta kilpasille, senhän olemme tulleet huomaamaan viime aikoina! Esiintymisiä oli kaksi ja ne oli onneksi sisätiloissa. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella säiden suhteen!

Reissun jälkeen olen ollu sitkeän keuhko-bronkiitin kourissa kaikkine lisätauteineen. Onneksi lääkekuurien avulla olen saanut esiintymiset hoidettua ja 31.3. ääni oli kunnossa ja loput levybiisit saatiin purkitettua! Kiitos Holmin Jarille aikataulu-joustoista!

Huhtikuun alku on ollu kiireinen keikkojen suhteen, orkesteri-keikkojen lisäksi olen esiintynyt monessa mukavassa tilaisuudessa yksin kitaran ja taustojen kera.

2.4. olimme Kangasalan Kisarannassa toisena orkesterina ja Taikakuu-orkesterin pojat julkaisivat siellä uuden levynsä. Mahtava tanssimeininki oli siellä ja levy on todellisten ammattilaisten käsialaa, Menestystä Uudelle levylle!

Näissä merkeissä jäämme odottelemaan toukokuun alkua ja levyjulkkareita. Nähdään tansseissa sitä ennen vielä monessa paikassa!


Talvinen tervehdys kaikille!

Reilu kuukausi on siitä kun viimeksi kirjoittelin kuulumisiani. Aika menee kuin siivillä. Viimeksi oltiin vielä keikkatauolla sairaslomani takia, mutta nyt on jo keikkailuakin takana kohtuullinen annos. Ainakin Kymenlaakson, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Keski-Pohjanmaan sekä Hämeen väkeä on käyty tanssittamassa ja mukavalta on taas tuntunut tauon jälkeen. Kokonaisuus toimii hyvin keikoilla ja nyt voi ruveta kehittelemään taas jotain uutta ohjelmistoa sekaan. Palaute keikoilta on ollut tosi positiivista ja yritämme täyttää jatkossakin tanssijoiden vaatimukset musiikin suhteen.

Polvi-operaatiosta toipuminen on mennyt ilman suurempia takaiskuja. Vesijuoksu siihen suunnitellun vyön avulla on ollut todella hyvä ja tehokas kuntoutusmuoto. Eipä olisi uskonut, että vedessä hölkkäämällä voi tulla hiki otsalle… ?

Ensimmäinen laulusessio uutta levyä varten meni pommiin, kun kunnon kröhä iski ja vei äänen mennessään muutamaksi päiväksi. Ainakin kuusi kipaletta siellä odottaa valmiina laulajaa. Lauantaina 26.2. olisi tarkoitus ottaa uusi yritys.

Sunnuntaina 27.2. astun Finnairin koneeseen ja suuntana on Espanja, Fuengirola viikon ajan. Vihreiden Niittyjen ja Radio Finlandian avaama iskelmäsilta vie minut esiintymään paikalliseen tanssiravintolaan. Se on uusi ja toivottavasti antoisa kokemus. Matkan jälkeen lauletaan loput levybiisit purkkiin ja keikkaillaan tietysti Variaation poikien kanssa.

Aurinkoisia kevättalven päiviä kaikille. Muistakaa ulkoilla!


28. Joulukuuta, 2004

Hei lukijani!

Vuosi alkaa olla lopuillaan, vain muutama päivä jäljellä ja sitten ollaan vuodessa 2005.Saas nähdä mitä vuosi tuo tullessaan... Neljännen pitkäsoiton teko on jo hyvässä vauhdissa, Jari Holm tekee sovituksia ja tammikuun aikana käyn laulamassa jo ensimmäiset kipaleet raidalle. Julkaisu on sitten toukokuussa, josta keväällä tarkemmin. Keikoista on taukoa 13.12.04-15.1.05 välisen ajan, koska molemmat polveni tarvitsivat operointia.Mäntymotellista aloitetaan 15.1. ja toivottavasti entistä ehompana. Bändikin on uusiutunu, Jani Hourunranta Kokkolasta aloitti lokakuun lopulla ja toi kaivattua potkua orkesteriin. Jani on harmonikansoiton opettaja ja varsinainen pelimanni. Midi-harmonikka tuo paljon uusia mahdollisuuksia ja saksofoniakin voi hyödyntää nyt ihan uudella tavalla. Uuden vuoden myötä on taas aivan uutta intoa lähteä keikoille. Tulkaahan tsekkaamaan uusi kokoonpano.

Toivotan kaikille lukijoilleni Hyvää ja Menestyksellistä Uutta Vuotta!